Hyvän elämän lähteillä, koronasta huolimatta…

 Kun vuonna 1963 synnyin Lahdessa, elettiin hyvin erilaista elämää kuin tänä päivänä. Aineellinen hyvinvointi oli vähäisempää ja elettiin melko vaatimattomissakin oloissa. Synnyin kolmen sisaruksen jälkeen meidän perheemme iltatähdeksi. Tosin vanhempani olivat vasta kolmekymppisiä, mutta muut lapset olivat lähes 10 vuotta vanhempia. Vanhempani tekivät paljon töitä, mutta kaikki muu aika vietettiin yhdessä perheen kesken. Isäni oli tehnyt vähän ennen syntymääni konkurssin ja perheemme talous oli tiukoilla. Silti meillä oli aina ruokaa pöydässä ja siisti koti sekä vaatteet. Kaikki sukulaiset sekä ystävät asuivat melko lähellä ja matkustimme usein junalla Helsinkiin molempiin mummoloihin. Turvalliset aikuiset ympäröivät meidät lapset ja opettivat meille paljon asioita menneestä elämästä. Molempien vanhempieni suvuissa oli myös värikkäitä persoonia sekä myös niitä, joilla ei mennyt kovin hyvin.  Lapsena minua suututti joskus, kun joku sukulainen saattoi asua meillä hetken aikaa ja jouduimme elämään ahtaammin kuin normaalisti. Vanhempani olivat aina valmiita auttamaan muita ja sitä piirrettä arvostan näin jälkeen päin hyvinkin korkealle.

Hyvä elämä voi koostua, ihmisistä riippuen, monenlaisista asioista. Toinen tavoittelee vaurasta sekä näyttävää elämää ja toiselle riittää, että on paikka mihin kallistaa päänsä sekä saa syödä joka päivä. Olemme myös herkästi arvostelemassa toisten elämää tai heidän tekemiä valintoja. Toisen ihmisen on vaikea määrittää, onko elämäsi hyvää vai huonoa. Muistan kotipaikkani lähikunnasta tapauksen, jossa yksinäinen vanhus asui todella alkeellisissa oloissa maaseudun rauhassa ja kunnan sosiaalityöntekijä ”pelasti” hänet vanhusten palvelutaloon. Uudessa asuinpaikassa vanhus ikävöi omaan kotiinsa todella paljon eikä ruoka maistunut ollenkaan. Noin kuukauden päästä muutosta vanhus kuoli vieraassa paikassa ja luultavasti hyvin surullisena. Hänelle paras elämä oli ollut omassa kodissa, joka muiden mittapuun mukaan oli asuinkelvoton. Sosiaalityöntekijällä oli varmasti hyvä ajatus takana, mutta se jätti huomioimatta asiakkaan näkökulman.

Kaikille sopivaa määritelmää siitä, miten kannattaisi elää ja mitä valintoja tehdä, on mahdotonta. Mielestäni kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, onko elämäsi hyvää vai ei. Äskeinen esimerkkini palvelutaloon siirretystä vanhuksesta kertoo siitä, miten eri tavalla me ihmiset näemme hyvän elämän kriteerit. Joskus ulkoisesti hyvältä ja onnelliselta näyttävä elämä voi kätkeä sisäänsä paljon ongelmia sekä ahdistusta. Toisaalta taas vaatimattomat puitteet voivat sisältää paljon elämää parantavia elementtejä ja olla hyvin onnellista. Jokaisen ihmisen kohdalle tulee elämässä taitekohta, jolloin joutuu tekemään vaikeita valintoja. Tällaisen hetkellä ei välttämättä tiedä, mihin suuntaan se elämää johdattaa. On myös vaikeaa arvioida, miten omat valinnat vaikuttavat läheisiin ihmisiin ja sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Hyvän elämän aineksia miettiessä ei voi olla mainitsematta arvomaailman vaikutusta siihen, miten ympäröivän maailman sekä oman elämänsä kokee. Omien arvojen lisäksi vaikutusta on myös yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla. Syntymäajoistani on yhteiskunnassamme tapahtunut suuri muutos rakenteissa ja arvoissa. Suuri muuttoliike 60–70-luvuilla maalta kaupunkeihin on vaikuttanut meidän elämäämme merkittävällä tavalla. Kaupunkien lähiöissä ihminen kaipasi aluksi tuttua ja turvallista kyläyhteisöä, eikä uudenlainen tapa elää ollut aina helppoa. Ihmisten oli pakko sopeutua, sillä työpaikat löytyivät pääasiassa kaupunkien tehtaista ja muista laitoksista. Nykyiset ikäluokat ovat jo tottuneet kiireiseen elämänrytmiin ja elämän tärkeät asiat löytyvät hieman laajemmasta näkökulmasta kuin ennen. Olemme jo pitkään eläneet maailmassa, jossa yksilöllisyyttä korostetaan enemmän kuin yhteisöllisyyttä. Samalla välinpitämättömyys toisten elämää kohtaan on lisääntynyt ja nykyisestä yksilöyhteiskunnasta on tullut yksinäisten yhteiskunta.

Kun viime vuonna maailman valtasi koronan aiheuttama pandemia, näytti hetken aikaa siltä, että yhteisöllisyys vahvistui kaikkialla ympäri maapallon. Ihmiset kannustivat ja tukivat toisiaan ja erityisesti terveydenhuoltohenkilökunnan arvostus lisääntyi. Usein kuultiin ”Yhdessä tästä selvitään” ja ”Meitä ei korona nujerra!” Kun pandemia ei laantunutkaan niin nopeasti ja ihmiset alkoivat kyllästyä, tietynlainen kapina rajoituksia ja säädöksiä kohtaan kasvoi. Mielestäni nyt, kun olemme eläneet pandemia-aikaa jo kohta kaksi vuotta, yhteisöllisyyden tilalle on, ikävä kyllä, palaamassa taas tuttu yksilön oikeuksia ajava arvomaailma. Kun pandemian takia on jouduttu pysymään lähiseuduilla ja enimmäkseen kodin lähistöllä, se on ollut useille vaikeaa. Toisaalta ymmärrän hyvin nuorten kapinoinnin, sillä nuoruutta ei voi siirtää eikä tärkeitä siihen elämänvaiheeseen kuuluvia asioita voi elää enää myöhemmin. Samoin ymmärrän myös, kuinka raskasta on ollut niillä, joiden läheinen on sairastunut vakavasti. On ollut varmasti raastavaa olla erossa läheisestä ihmisestä hetkellä, jolloin hän tarvitsisi eniten tukea.

Kun kirjoitan tätä tekstiä, elämme syyskauden alkua ja koronaluvut ovat tällä hetkellä melko suuria. Olen itse saanut jo molemmat rokotukset, mutta silti aion elää ohjeita noudattaen. Täällä Pohjois-Savossa koronatilanne on ollut melko maltillinen verrattuna esim. Pääkaupunkiseutuun, joten täällä on ollut hyvä olla ja elää. Toivon, että opimme tästä haastavasta ajanjaksosta kuitenkin jotain. Minulle elämäni tärkeimmät ihmiset tekevät elämästäni hyvää ja onnellista. Kun he voivat hyvin, niin minäkin voin hyvin. Jospa me kaikki välittäisimme enemmän toisistamme ja varsinkin kaikkein lähimmistä ihmisistä. Ja ei olisi varmasti pahitteeksi, että kertoisimme ääneen heille sen, kuinka tärkeitä ja rakkaita meille ovat.