Ylä-Savon Vakan ja yhdistysten yhteinen blogi

Aivoliitto? Aivojen ja puheen asialla

Keskiviikko 16.3.2022 - Airi Väänänen


Aivoliitto on järjestö kaikille, jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH) tai joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Järjestö auttaa ja tukee kohderyhmiään elämään hyvää arkea. He tekevät aivot ja puheen kattavaa kansanterveystyötä, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan. Aivoliiton keskustoimisto sijaitsee Turussa Erityisosaamiskeskus Suvituulessa.

Aivoliiton tavoitteena on ehkäistä aivoverenkiertohäiriöitä sekä kehityksellisen kielihäiriön tunnistaminen mahdollisimman varhain. Liiton perustehtävänä on oikeuksien valvonta, viestintä ja asenteisiin vaikuttaminen, AVH:n ennaltaehkäisy sekä yhdistystoiminnan tukeminen ja palvelut. Liitto tarjoaa sopeutumisvalmennuskursseja ja jäsenyhdistyksille koulutusta.  

Aivosairaudet ovat kalleimmat kansantautimme. Aivosairauksia esiintyy kaikissa ikäryhmissä, ei vain ikääntyneillä. Nykyisen ennusteen mukaan joka toinen yli 45-vuotias nainen ja joka kolmas mies sairastuu jäljellä olevan elämänsä aikana vakavaan aivosairauteen.  Vuosittain noin 25 000 suomalaista sairastuu aivoverenkiertohäiriöön. Näistä 1 800 on aivoverenvuotoja, 18 000 aivoinfarkteja ja 5 000 TIA-kohtauksia eli ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä. Sairastumisista noin 80 prosenttia voitaisiin estää. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa kohonnut verenpaine, tupakointi, epäterveellinen ruokavalio ja vähäinen liikunta.

Aivoliitto juhlistaa tänä vuonna 45-vuotista toimintaansa teemalla ”Suomi elää aivoista”. Liitto haluaa korostaa, että aivoterveys vauvasta vaariin on kansallinen voimavaramme, johon voidaan vaikuttaa hyvinkin paljon. Syksyllä 2021 käynnistyneen Aivoterveys-ohjelman myötä Aivoliiton tavoitteena on, että kaikki, ja erityisesti sen kohderyhmät, voivat elää mielekästä elämää.                         

Liitto tarjoaa apua ja tukea ja mahdollisuuden toimia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita aivoterveydestä.

”Järjestöillä on edelleen oma merkittävä roolinsa etenkin vertaistuen, kokemustoimijuuden ja vapaaehtoisuuden mahdollistajina. Tulevaisuus tarjoaa monia haasteita, mutta ennen kaikkea mahdollisuuksia”, pohtii Aivoliiton toiminnanjohtaja Mika Pyykkö.

Alueellamme toimii Aivoliiton Ylä-Savon AVH-yhdistys. Siihen kuuluu 10 jäsenkuntaa. Kerhoja on Iisalmessa, Kiuruvedellä ja Lapinlahdella. Kerhot kokoontuvat kerran kuukaudessa. Ne ilmoittavat kokoontumisistaan paikallislehdessä.

Avainsanat: aivosairaudet, Aivoliitto


Kommentit

25.8.2022 18.46  Irja Tuovinen

Hei!

Kyselisin puhelinnumeroa Iisalmen aivo-ja afasiayhdistyksen kerhoon tms.
Tapasin erään vanhemman miehen, joka on hiljattain sairastanut aivoinfarktin.
Hän ei tiennyt tällaisesta kerhosta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini