Ylä-Savon Vakan ja yhdistysten yhteinen blogi

Oma elämä tarinana

Maanantai 22.2.2021 - Merja Hynynen- Niskanen

Haluamme kuulla elämäntarinoita, tarinoita, jotka luovat uskoa ja toivoa omaan elämään, jotka hiljentävät ja pysäyttävät, jotka itkettävät ja naurattavat; usein yhtä aikaa. Joitakin tarinoita emme kestä kuulla, ne voivat olla liian traagisia, tai olemme omassa elämässämme vaiheessa, jossa tarinan tapahtumat koskettavat liikaa, tekevät kipeää akuutissa kriisivaiheessa esimerkiksi sairastuttuamme. Tai ollessamme omaisen rinnalla.   

Haluamme kuulla tarinoita, joissa on jotain samankaltaista oman tarinamme kanssa, jotka saavat meidät yleisössä tai yksin lukiessamme tai katsoessamme, kuullessamme kohtalontoverin kertomusta tekemään pienen huomaamattoman nyökkäysliikkeen ”juuri noin se menee”, ”tuo ihminen todella tietää mistä hän puhuu”. Odotamme kuulevamme tarinoita, jotka antavat uusia näkökulmia tilanteessa missä tunnemme olevamme tuuliajolla.  Joskus tarinan kuuleminen vaikuttaa tahtomattammekin sysäyksen kuuluisaan ”takinkääntöön”, entisten ajatuslinnoitusten romahtamiseen ja uusien ajatuspalikoiden kokoamiseen. Parhaat elämäntarinat luovat toivoa kuulijassa.

”Vanhan liiton” mummot kutoivat elämänkokemuksiaan räsymattoihin erivärisiksi raidoiksi. Uskon, että näitä mummoja elää keskuudessamme nykyaikanakin, pitkittynyt pandemia-aika on aktivoinut nuoremmillakin ihmisillä käsitöiden tekemistä. Haastattelin kerran yli 90-vuotiasta naista, jolle omakutomat matot ilmensivät hänen elettyä elämäänsä, olivat hänen elämänkertansa. Nämä mattojen sisään punotut tummat ja värikkäät tarinaraidat hän oli ottanut aarteenaan mukaan jouduttuaan siirtymään kotitalostaan palvelutaloon, ja jotka hän rakkaudella levitti palvelutalon huoneensa lattialle.

Oma edesmennyt isäni jakoi mielellään omassa elämässään tapahtunutta hyvää muutoksen kertomustaan, oman elämänsä hyvää sanomaa muille samankaltaisessa tilanteessa oleville missä hän oli ollut. Isäni koko olemus heräsi eloon, syttyi, kun hän sai auttaa muita oman vapaaehtoistyönsä kautta. Isäni tarina kosketti, toivon kipinöitä kipunoi siellä täällä. Hän kertoi kokemuksistaan vertaisena samalla tasolla, mutta rehellisen lempeästi, huumorin sävyin, ei paapoen kuulijaansa. Isäni oli omalla laillaan kokemustoimija, vaikkei hän koulutusta tehtävään ollut saanutkaan. Hän loi uutta merkitystä omille menneisyyden kokemuksilleen, kirjoitti omaa tarinaansa uudelleen. Vilma Hänninen toteaa väitöskirjassaan ”Sisäinen tarina, elämä ja muutos”, että elämäntarina tai – kertomus on ihmisen tulkinta omasta elämästään, ja sama ihminen voi antaa sairaudelleen erilaisia tulkintoja. Hänninen jatkaa tarinan olevan aina valikoiva, eli elämästä nostetaan tarinan osaksi vain siihen sopivia tapahtumia. Esimerkkinä Hänninen mainitsee, että sydäninfarktipotilailla on todettu kuntoutuksen alussa hyvin tärkeäksi sen, että he saavat käydä yksityiskohtaisesti läpi infarktiin liittyneitä tapahtumia. Oudon ja kaoottisen kokemuksen muuttaminen tarinaksi ikään kuin kesyttää kokemuksen tehden siitä hallittavamman.

Sisäinen tarina eheyttää ihmistä kokonaisemmaksi. Kokemustoimijan on ensin muodostettava oma sisäinen tarinansa ennen kuin hän voi jakaa kertomustaan muiden kanssa.

Seuraavat kysymykset olen poiminut Hännisen väitöskirjasta. Niistä voi olla apua sekä sairastuneille että kokemustoimijoille. ”Auttaakseen kohtaamaan sairastumista ja tukeakseen kuntoutumista omaa elämää koskevan uuden tarinallisen tulkinnan on vastattava seuraaviin kysymyksiin”:

Olenko terve vai sairas? (Tässä luvussa on hieno ajatus, oivallus ”ollakseen terve ei tarvitse olla terve”.)

Miksi? Miten tähän on tultu?

Miten tästä eteenpäin?

Mitä sairaus minun elämässäni merkitsee?

Kuka minä olen?

Mikä on tärkeää?

Miten sairaus liittyy koko elämäntarinaani?

Kokemustoimijat ovat tarinallistaneet oman sairauden, vamman tai muun elämää mullistaneen kokemuksen, he ovat kuin ”Elävän kirjaston” eläviä kirjoja. Elävä kirjasto on työmenetelmä, joka sopii kokemustoimintaan mainiosti. Elävän kirjaston kirjat ovat ihmisiä, ja he käyvät henkilökohtaista vuoropuhelua lukijoiden kanssa. Kirjaston ”lukija”, ”kirjan lainaaja” voi puhua omien ennakkoluulojensa ja -käsitystensä kohteen kanssa ja viettää tunnin ajastaan tämän kokemuksen parissa. Tai motiiviksi riittää tietämättömyys, halua oppia sairaudesta, vammasta tai elämää syrjäyttävästä kokemuksesta (työttömyys, päihdeongelmat jne.). Elävän kirjaston kirjat puhuvat ja voivat myös vastata lukijoiden kysymyksiin, esittää kysymyksiä ja oppia itsekin uusia asioita.

Kokemustoimijat, oman kokemuksensa asiantuntijat jakavat omasta kokemusvarannostaan tietoa, miten ovat selvinneet oman sairautensa tai muun kokemuksensa kanssa, mitä koukeroita ovat läpikäyneet palveluja ja vertaistukea hakiessaan, ja mitä he ovat niistä tilanteista oppineet. Kokemustoiminta luo parhaimmillaan uskoa palvelujärjestelmän toimivuuteen. Vertainen, itse samaan sairauteen sairastunut, tai vammautunut saa tietoa mistä voisi saada parhaiten tukea ja apua.  Ei ole kysymys pelkästä tiedosta, vaan tiedon ohella tunteesta, miten selvitä sairauden diagnoosin kuultuaan tai vammauduttuaan shokkivaiheesta eteenpäin, miten pärjätä monenlaisten, niin nykyhetken kuin matkan varrella eteen tulevien tunteiden kanssa. Huolimatta siitä, että jokainen on oma yksilönsä ja tunteissa ja kokemuksissa on eroja, erilaisista kokemuksista löytyy paljon samaistuttavaakin.   

Eräs tärkeä tehtävä yhteiskunnallisestikin on stigman poistaminen. Moneen sairauteen tai vammaan liittyy edelleen valitettavan usein jonkinlainen stigma eli häpeäleima, josta sairas tai vammainen joutuu ainakin jossain muotoa kärsimään, tyypillinen esimerkki on päihde- ja mielenterveysongelmat.  Kokemustoimijat tekevät siten myös rakenteellista sosiaalityötä, toivon mukaan muuttaen asenteita ja rakenteita myönteiseen ihmisarvoa kunnioittavaan ja yhdenvertaisuutta lisäävään suuntaan. Sekä palveluja parantavaan suuntaan.

Sosionomiopiskelijana voin todeta, että kokemustoimijoiden kertomuksia muutamalla kurssilla kuunnellessani, teoriatieto sai elävän kosketuksen reaalimaailman elämään. Teoria ja kokemus sulautuvat yhteen ja luovat uutta oppimista. Teemme työtä omalla persoonallamme, palvellen asiakasta. Jos emme tunne asiakkaitamme, miten voimme tehdä työtämme asiakaslähtöisesti siten, että asiakas tai potilas saa parhaan mahdollisen avun, ja asiakas löytää oikean, toimivan yksilöllisen palvelupolun?  Kokemustoimijat ovatkin tärkeä tiedon syventämisen ja laajentamisen voimavara sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille ja ammattilaisille.

Ylä-Savon Vakka, Vakan yhteistyökumppanina toimivat yhdistykset, Sote ja sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset ovat nyt tiivistämässä yhteistyötään kokemustoiminnan kehittämisessä Ylä-Savon alueella.

Merja Hynynen-Niskanen

sosionomiopiskelija

Ylä-Savon Vakka