Ylä-Savon Vakan ja yhdistysten yhteinen blogi

Kansainvälinen opaskoirapäivä 27.4.2022

Keskiviikko 27.4.2022 - Saija Vornanen, Harriet Kiuru

Huhtikuun viimeisenä keskiviikkona vietetään Kansainvälistä opaskoirapäivää. Tämän blogikirjoituksen ovat kirjoittaneet yhdessä Saija Vornanen Pohjois- Savon Näkövammaiset ry:stä sekä Harriet Kiuru Ylä- Savon Vakasta.

Saijalla on itsellään näkövamma, jonka vuoksi hän tarvitsee apua liikkumiseen sekä toimimiseen. blogikirjoitusta teemme yhdessä Yhdistystalo Vakassa, ja mukana on myös opaskoira Isla.

Päivän tarkoituksena on tehdä opaskoiratyötä tunnetuksi maailmalla ja Suomessa, erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla asuu koirankäyttäjiä. Päivää on vietetty vuodesta 1991 lähtien. Modernin opaskoirakoulutuksen juuret versovat ensimmäisestä maailmansodasta. Tuolloin alettiin Saksassa kouluttaa ensimmäisiä saksanpaimenkoiria oppaiksi sodassa näkönsä menettäneille sotasokeille. Järjestelmällisesti opaskoirien koulutus alkoi vuonna 1940. Tällöin koulutettiin ensimmäiset opaskoirat talvisodassa näkönsä menettäneille sotasokeille.

Suomen ensimmäinen opaskoirakurssi alkoi 25.6.1940 Sotakoirakoulussa Hämeenlinnassa. Koulun johtajana oli majuri Degerstedt ja hänen apunaan toimi ruotsalainen Lars Svartengren. Kurssi päättyi elokuussa 1940. Sotamarsalkka Mannerheim luovutti ensimmäiset viisi opaskoiraa sotasokeille. Suomen Punainen Risti rahoitti opaskoirien koulutuksen useita vuosia. Kouluttajina toimivat sotakoirien kouluttajat, ja koirat koulutettiin Helsingin poliisilaitoksen Käpylän koiratarhalla. Olojen vakiinnuttua opaskoirien koulutus siirtyi Sotasokeat ry:n ja Sotainvalidien Veljesliiton vastuulle. Vuonna 1947 valmistui ajanmukainen opaskoirakoulu Espoon Mäkkylään. Samoihin aikoihin ryhdyttiin myös puhumaan, että muutkin kuin sodassa näkönsä menettäneet tarvitsisivat opaskoiria. Vuonna 1948 syntyi Opaskoirayhdistys, jonka tärkeimpänä ohjelmallisena tavoitteena oli saada opaskoiria siviilisokeille.

Opaskoirakoulu toimi Sotainvalidien Veljesliiton ylläpitämänä vuoteen 1976. Sotasokeiden määrän vähetessä huomio kiinnittyi yhä enemmän muiden sokeiden ja heikkonäköisten asiaan. Samalla myös Opaskoirayhdistyksen rooli ja merkitys kasvoi. Sen ehdotuksesta perustettiin Opaskoirasäätiö, joka otti opaskoirakoulun vastuulleen. Se hoiti opaskoirakoulua vuodet 1977–1985. Vuonna 1985 Opaskoirasäätiö ja Näkövammaisten Keskusliitto sopivat järjestelystä, jolla opaskoirakoulu siirrettiin Näkövammaisten Keskusliitolle (nyk. Näkövammaisten liitto ry).

Suomessa opaskoirankäyttäjien määrä on pysynyt viime vuosina melko samana. Heitä on noin 200. Opaskoirat työskentelevät keskimäärin 10 vuotta. Uusia koiria tarvitaan paitsi uusille käyttäjille, myös eläkkeelle siirtyvien opaskoirien tilalle. Opaskoirien kustannuksista vastaavat yleensä sairaanhoitopiirit ja joskus vakuutusyhtiöt, jos näkövamma on tapaturman aiheuttama.
Suomessa toimii muutama opaskoirakoulu, jotka kouluttavat opaskoiria käyttäjille (lähde Näkövammaisten keskusliitto).

Opaskoiraa ja heidän käyttäjäänsä kohdatessa tärkeää olisi muistaa, että opaskoira on työssä. Joten, opaskoira tulisi jättää huomiotta silloin, kun koiralla on opaskoiravaljaat päällä. Ns. koiraihmisille tämä voi olla vaikeaa, mutta asia on tärkeä koiran työn kannalta. Opaskoiralle valjaat ovat merkki siitä, että he ovat työssään. Vapaa- ajalla koiralla ei pidetä valjaita, ja koiralle myös vapaa- aika on tärkeä osa arkea. Joskus ihmiset ovat kysyneet lupaa tervehtiä Islaa, ja silloin Saija on ottanut valjaat pois, jotta koiraa on mahdollista tervehtiä 😊 toki, tämä vaatii sellaisen tilanteen, ettei olla liikenteessä tms.

Vaikka koira opastaakin käyttäjäänsä ja helpottaa paljon liikkumista, kaikki liikkumiseen tarvittavat käskyt tulevat käyttäjältä. Kuitenkin opaskoirat on koulutettu siten, että ne tietävät, milloin esimerkiksi jonkunlainen este tulee merkata käyttäjälleen tiedoksi. Suhteen alussa vastaan on tullut tilanteita, jolloin koira on asettunut Saijan eteen, ja Saija on ajatellut, että mitä Veera ( Saijan ensimmäinen opaskoira) höpsii, eihän tässä keskellä tietä voi mitään olla. Ja sitten on selvinnyt, että Veera on toiminut aivan oikein. Tässä tilanteessa Saija on ymmärtänyt, että luottamus koiran toimintaan on tärkeää sujuvan liikkumisen turvaamiseksi. Opaskoiran kanssa toimimisessa onkin eniten kyse luottamuksesta ja hyvän suhteen luomisesta.

Saijalla itsellään on käytössä toinen opaskoira. Ensimmäinen opaskoira oli Veera ja jäi eläkkeelle oltuaan työssään noin 10 vuotta. Opaskoirat voivat lähteä viettämään eläkepäiviään eläkeperheeseen, mutta Saija halusi, että Veera saa viettää eläkepäivänsä loppuun saakka tutussa kodissa. Saijalle opaskoira on ollut todella tärkeä, koska hän lenkkeilee ja harrastaa paljon liikuntaa. Isla on ollut Saijalla nyt pari vuotta. Opaskoira saadaan siten, että sairaanhoitopiiri myöntää palvelun apuvälineenä. Kuntoutusohjaaja on Saijan kanssa yhdessä selvittänyt asiaa opaskoiran tarpeelle, ja tietyt kriteerit näkövamman suhteen on täytyttävä. Päätöksen jälkeen tuli kutsu kurssille, jossa oli valmiiksi koulutettuja koiria. Alkuun koiran kanssa toimiminen oli jännittävää. Saija sai ensimmäisen koiransa pian, joka sisälsi 3 viikon luovutuskurssin Tuusulassa. Kurssilta tuli alkuun viikoksi mukaan kotiympyröihin myös kouluttaja, jossa vielä yhdessä käytiin läpi arjen kuvioita.

Ajan kanssa opaskoirat oppivat paikkoja sekä reittejä siten, että koira tietää pelkän nimen perusteella, mihin ollaan menossa. Reitin varrella Saija kuitenkin aina kertoo myös suunnat, milloin käännytään jne. Saija lenkkeilee paljon, ja onkin itse nimennyt mm. eripituisille lenkeille omat nimet, kuten pitkä lenkki tai Saijan lenkki. Isla tietää jo myös, minne mennään, kun Saija sanoo, että Vakkaan 😊

Isla on perheenjäsen. Isla on musta labradorinnoutaja, joka on iloinen ja seurallinen koira. Opaskoiran ja omistajan välille muodostuu luonnostaan kiinteä suhde, ja Islan on vaikea ymmärtää, jos Saijalla on joskus meno, mihin koiraa ei olekaan järkevää ottaa mukaan. Kun Saija kertoo menevänsä kauppaan, nimi on tullut jo tutuksi Islalle, ja Isla ymmärtää, että se on paikka, jonka ajan on kotona odottamisen paikka. Isla on kuitenkin tunnollinen työnsä tekijä, ja vaikkapa vaatekaupassa käydessä Isla osaa rauhallisesti odottaa tarvittaessa vaikkapa sovituskopissa. Mustissa ja Mirrissä (lemmikkieläintarvikekauppa) Islaa kyllä kiinnostavat koiranherkut, mutta silti malttaa mielensä. Koulutettuna työntekijänä Isla osaa myös jättää huomiotta toiset koirakaverit ja muut eläimet. Joskus tarvittaessa muu perheenjäsen käyttää Islaa lenkillä, ja tätä on Islan vaikea ymmärtää, niin sitoutunut Isla on omaan rooliinsa opaskoirana. Vaikka opaskoira onkin perheensä jäsen, se myönnetään käyttäjälleen apuvälineenä. Opaskoira on maksuton käyttäjälleen. Vapaa- ajalla Isla tykkää juosta metsässä vapaana, mutta käy aina välillä ilmoittamassa itsestään, jotta omistajalla on tieto läsnäolosta. Isla tykkää kovasti myös uida paljon kesäaikaan. 

Tärkeimmäksi asiaksi opaskoiran ja omistajan välillä nousee luottamus. Omistaja luottaa koiransa työskentelyyn ja taitoihin. Tärkeänä asiana kanssakulkijoiden on tiedostaa se, ettei koiraa tule mennä tervehtimään koiran ollessa työssään. Jos omistajalla ja opaskoiralla on jokin ongelma, johon he kaipaavat ulkopuolisen apua, he pyytävät kyllä. Opaskoirapäivänä haluamme tällä kirjoituksella kiittää siitä arvokkaasta työstä, jota opaskoirakoulut, kouluttajat sekä hoitoperheet tekevät.

 

Saija, Isla ja Harriet toivottavat aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!


Kommentoi kirjoitusta.

Aivoliitto? Aivojen ja puheen asialla

Keskiviikko 16.3.2022 - Airi Väänänen

Aivoliitto on järjestö kaikille, jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH) tai joilla on kehityksellinen kielihäiriö. Järjestö auttaa ja tukee kohderyhmiään elämään hyvää arkea. He tekevät aivot ja puheen kattavaa kansanterveystyötä, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan. Aivoliiton keskustoimisto sijaitsee Turussa Erityisosaamiskeskus Suvituulessa.

Aivoliiton tavoitteena on ehkäistä aivoverenkiertohäiriöitä sekä kehityksellisen kielihäiriön tunnistaminen mahdollisimman varhain. Liiton perustehtävänä on oikeuksien valvonta, viestintä ja asenteisiin vaikuttaminen, AVH:n ennaltaehkäisy sekä yhdistystoiminnan tukeminen ja palvelut. Liitto tarjoaa sopeutumisvalmennuskursseja ja jäsenyhdistyksille koulutusta.  

Aivosairaudet ovat kalleimmat kansantautimme. Aivosairauksia esiintyy kaikissa ikäryhmissä, ei vain ikääntyneillä. Nykyisen ennusteen mukaan joka toinen yli 45-vuotias nainen ja joka kolmas mies sairastuu jäljellä olevan elämänsä aikana vakavaan aivosairauteen.  Vuosittain noin 25 000 suomalaista sairastuu aivoverenkiertohäiriöön. Näistä 1 800 on aivoverenvuotoja, 18 000 aivoinfarkteja ja 5 000 TIA-kohtauksia eli ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä. Sairastumisista noin 80 prosenttia voitaisiin estää. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa kohonnut verenpaine, tupakointi, epäterveellinen ruokavalio ja vähäinen liikunta.

Aivoliitto juhlistaa tänä vuonna 45-vuotista toimintaansa teemalla ”Suomi elää aivoista”. Liitto haluaa korostaa, että aivoterveys vauvasta vaariin on kansallinen voimavaramme, johon voidaan vaikuttaa hyvinkin paljon. Syksyllä 2021 käynnistyneen Aivoterveys-ohjelman myötä Aivoliiton tavoitteena on, että kaikki, ja erityisesti sen kohderyhmät, voivat elää mielekästä elämää.                         

Liitto tarjoaa apua ja tukea ja mahdollisuuden toimia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita aivoterveydestä.

”Järjestöillä on edelleen oma merkittävä roolinsa etenkin vertaistuen, kokemustoimijuuden ja vapaaehtoisuuden mahdollistajina. Tulevaisuus tarjoaa monia haasteita, mutta ennen kaikkea mahdollisuuksia”, pohtii Aivoliiton toiminnanjohtaja Mika Pyykkö.

Alueellamme toimii Aivoliiton Ylä-Savon AVH-yhdistys. Siihen kuuluu 10 jäsenkuntaa. Kerhoja on Iisalmessa, Kiuruvedellä ja Lapinlahdella. Kerhot kokoontuvat kerran kuukaudessa. Ne ilmoittavat kokoontumisistaan paikallislehdessä.

1 kommentti . Avainsanat: aivosairaudet, Aivoliitto

Syöpä koskettaa

Maanantai 14.2.2022 - Nimimerkki Terttu Kiuruvedeltä

Maailman syöpäpäivää on vietetty vuodesta 2005, jolloin Kansainvälinen syöpäunioni UICC otti päivän käyttöön oman ja lukuisten jäsenjärjestöjensä tiedotuksen välineeksi. Maailman syöpäpäivää vietetään 4. päivä helmikuuta, mutta syöpä koskettaa päivittäin suurta määrää ihmisiä. WHO:n mukaan syöpädiagnoosin sai maailmassa noin 20 miljoonaa ihmistä vuonna 2021 ja syöpään kuoli kymmenen miljoonaa ihmistä. Määrän arvioidaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.

Syöpä on toiseksi suurin kuolemaa aiheuttava sairaus maailmassa. Ainakin kolmannes syövistä voitaisiin ehkäistä ennalta. Yleisin syöpämuoto naisilla on rintasyöpä ,ja miehillä eturauhassyöpä.

Ylä- Savon Vakka on tehnyt työtä pienten vammais- ja potilasyhdistysten toiminnan tunnettavuuden lisäämiseksi alueella. Helmikuun blogiimme sain haastatella erästä aktiivista yhdistystoimijaa, ja tämä blogikirjoitus on tuotettu haastattelulla. Blogikirjoituksen antaja haluaa esiintyä kirjoituksessa etunimellä.

”Kun sairastuin syöpään, ja sen takia jouduin leikkauksiin ja sytostaattihoitoihin, löysin Pohjois- Savon Syöpäyhdistyksen toiminnan. Tästä on nyt aikaa jo noin 14 vuotta .Näin KYS:illä  esitteitä, jotka kertoivat toiminnasta. Esitteissä oli tietoa eri paikkakuntien omasta toiminnasta, ja soitin oman paikkakunnan yhteysnumeroon. Sitä kautta sain itselleni tukihenkilön. Liityin silloin myös jäseneksi yhdistykseen,   hoitojen jälkeen palasin työelämään . Eläkkeelle jäätyäni aloitin vapaaehtoisena yhdistyksessä ja aloitin aktiivisen mukana olemisen tapaamisissa ja toiminnassa. Tämä on oma polkuni  yhdistystoimintaan. Meillä, samoin kuten useilla yhdistyksillä on pulmana nuorten saaminen yhdistyksen toimintaan . Nykyelämä näyttäytyy entistä kiireisempänä. 

Koronapandemia on vaikuttanut toimintaamme paljon, ihan kuten kaikkien yhdistysten. Me, kuten useat muutkin toimijat, olemme ottaneet ”digiloikan”, ja olemme viimeisen kahden vuoden aikana opetelleet ottamaan käyttöön etäyhteydet tapaamisissa. Odotamme ja suunnittelemme kuitenkin entisenlaista toimintaa, jossa voimme tavata toisiamme ihan kasvokkain. Alkaneelle vuodelle 2022 on monenlaista tapahtumaa suunnitteilla, ja yksi iso asia Kiuruveden omalle paikallistoiminnalle on 40 vuotissyntymäpäivät. Juhlat olisivat tulossa toukokuussa. 

Paikalliseen toimintaan on tullut uusia ihmisiä mukaan  He ovat lähteneet mukaan tapaamisiin, joita järjestetään noin kerran kuukaudessa. Myös tukihenkilötoiminnalle olisi tarvetta, mutta koronapandemian takia koulutusta tähän on ollut haasteellista järjestää. Tukihenkilöitä on esimerkiksi henkilöille, jotka ovat saaneet vasta diagnoosin, sekä myös syöpäpotilaan saattohoitotilanteeseen. Yleisesti vertaistukea saa kyllä myös tulemalla vain mukaan toimintaan ja tapaamisiin. Toiset sairastuneet eivät koe, että haluaisivat puhua asiasta lainkaan, toisille puhuminen ja jakaminen ovat suurin sopeutumisen tie. Jokainen on yksilö tässäkin asiassa. Ennen tietoa sairastuneista sai yhteistyöstä terveyden- ja sairaanhoidon kanssa, mutta nykyään tietosuojalaki ei mahdollista tällaista kontaktoitumista. On toivottava, että ihmiset löytävät toimintaa itse ja rohkenevat ottaa yhteyttä. 

Tapaamisissa on aina jotain yhteistä mukavaa tekemistä sekä mahdollisuus keskusteluun. Tapaamisissa meillä on erilaisia teemoja, joihin toiveita saamme jäseniltämme. Lähiaikana teemana on ollut esimerkiksi syöpä lapsiperheissä. Paikallistoimintamme on tukenut syöpäpotilaita monin eri tavoin toiminnan lisäksi. Yhdistyksellämme on oma sähkösäätöinen sänky, jota annamme lainaan sitä tarvitsevalla syöpäpotilaalle, olemme lahjoittaneet potilaille hoitopaikkoihin esimerkiksi televisioita ja kipupumppuja.  Tapaamisten lisäksi toiminnassamme järjestetään yhteisiä retkiä.

Me paikallisena toimijana teemme varainkeruuta mm. ottamalla narikkavastuuvuoroja kulttuurikeskuksen tapahtumissa ja osallistumalla erilaisiin toritapahtumiin kesäaikaan, joissa järjestämme vaikkapa arpajaisia. 

Kun elämääsi saapuu kutsumaton vieras nimeltään syöpä, ota rohkeasti yhteyttä yhdistyksen toimintaan. Sairastumisen alkuvaiheessa tilanne on akuutti, ja koetaan shokki. Tällöin tilanne vaatii erityisen paljon voimia ja on raskasta. Heti ei  ole voimavaroja lähteä mukaan toimintaan, mutta vertaistuesta voi olla apua aika alkuvaiheessakin sairauden tultua. Todennäköisesti saat ainakin kuuntelevan korvan, joka tietää mistä puhutaan. Jos puhe ei ole sinun keinosi, voit myös lähteä mukaan toimintaan omien voimavarojesi mukaan, ja olla vain mukana. Kuten todettu, me kaikki olemme yksilöitä. Jokaiselle on oma tapansa päästä eteenpäin syövän tullessa elämään."

”Terttu Kiuruvedeltä”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syöpä, yhdistystoiminta, vertaistuki, vapaaehtoisuus

Hyvän elämän lähteillä

Tiistai 21.12.2021 - Tuija Göös

Hyvän elämän lähteillä, koronasta huolimatta…

 Kun vuonna 1963 synnyin Lahdessa, elettiin hyvin erilaista elämää kuin tänä päivänä. Aineellinen hyvinvointi oli vähäisempää ja elettiin melko vaatimattomissakin oloissa. Synnyin kolmen sisaruksen jälkeen meidän perheemme iltatähdeksi. Tosin vanhempani olivat vasta kolmekymppisiä, mutta muut lapset olivat lähes 10 vuotta vanhempia. Vanhempani tekivät paljon töitä, mutta kaikki muu aika vietettiin yhdessä perheen kesken. Isäni oli tehnyt vähän ennen syntymääni konkurssin ja perheemme talous oli tiukoilla. Silti meillä oli aina ruokaa pöydässä ja siisti koti sekä vaatteet. Kaikki sukulaiset sekä ystävät asuivat melko lähellä ja matkustimme usein junalla Helsinkiin molempiin mummoloihin. Turvalliset aikuiset ympäröivät meidät lapset ja opettivat meille paljon asioita menneestä elämästä. Molempien vanhempieni suvuissa oli myös värikkäitä persoonia sekä myös niitä, joilla ei mennyt kovin hyvin.  Lapsena minua suututti joskus, kun joku sukulainen saattoi asua meillä hetken aikaa ja jouduimme elämään ahtaammin kuin normaalisti. Vanhempani olivat aina valmiita auttamaan muita ja sitä piirrettä arvostan näin jälkeen päin hyvinkin korkealle.

Hyvä elämä voi koostua, ihmisistä riippuen, monenlaisista asioista. Toinen tavoittelee vaurasta sekä näyttävää elämää ja toiselle riittää, että on paikka mihin kallistaa päänsä sekä saa syödä joka päivä. Olemme myös herkästi arvostelemassa toisten elämää tai heidän tekemiä valintoja. Toisen ihmisen on vaikea määrittää, onko elämäsi hyvää vai huonoa. Muistan kotipaikkani lähikunnasta tapauksen, jossa yksinäinen vanhus asui todella alkeellisissa oloissa maaseudun rauhassa ja kunnan sosiaalityöntekijä ”pelasti” hänet vanhusten palvelutaloon. Uudessa asuinpaikassa vanhus ikävöi omaan kotiinsa todella paljon eikä ruoka maistunut ollenkaan. Noin kuukauden päästä muutosta vanhus kuoli vieraassa paikassa ja luultavasti hyvin surullisena. Hänelle paras elämä oli ollut omassa kodissa, joka muiden mittapuun mukaan oli asuinkelvoton. Sosiaalityöntekijällä oli varmasti hyvä ajatus takana, mutta se jätti huomioimatta asiakkaan näkökulman.

Kaikille sopivaa määritelmää siitä, miten kannattaisi elää ja mitä valintoja tehdä, on mahdotonta. Mielestäni kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, onko elämäsi hyvää vai ei. Äskeinen esimerkkini palvelutaloon siirretystä vanhuksesta kertoo siitä, miten eri tavalla me ihmiset näemme hyvän elämän kriteerit. Joskus ulkoisesti hyvältä ja onnelliselta näyttävä elämä voi kätkeä sisäänsä paljon ongelmia sekä ahdistusta. Toisaalta taas vaatimattomat puitteet voivat sisältää paljon elämää parantavia elementtejä ja olla hyvin onnellista. Jokaisen ihmisen kohdalle tulee elämässä taitekohta, jolloin joutuu tekemään vaikeita valintoja. Tällaisen hetkellä ei välttämättä tiedä, mihin suuntaan se elämää johdattaa. On myös vaikeaa arvioida, miten omat valinnat vaikuttavat läheisiin ihmisiin ja sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Hyvän elämän aineksia miettiessä ei voi olla mainitsematta arvomaailman vaikutusta siihen, miten ympäröivän maailman sekä oman elämänsä kokee. Omien arvojen lisäksi vaikutusta on myös yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla. Syntymäajoistani on yhteiskunnassamme tapahtunut suuri muutos rakenteissa ja arvoissa. Suuri muuttoliike 60–70-luvuilla maalta kaupunkeihin on vaikuttanut meidän elämäämme merkittävällä tavalla. Kaupunkien lähiöissä ihminen kaipasi aluksi tuttua ja turvallista kyläyhteisöä, eikä uudenlainen tapa elää ollut aina helppoa. Ihmisten oli pakko sopeutua, sillä työpaikat löytyivät pääasiassa kaupunkien tehtaista ja muista laitoksista. Nykyiset ikäluokat ovat jo tottuneet kiireiseen elämänrytmiin ja elämän tärkeät asiat löytyvät hieman laajemmasta näkökulmasta kuin ennen. Olemme jo pitkään eläneet maailmassa, jossa yksilöllisyyttä korostetaan enemmän kuin yhteisöllisyyttä. Samalla välinpitämättömyys toisten elämää kohtaan on lisääntynyt ja nykyisestä yksilöyhteiskunnasta on tullut yksinäisten yhteiskunta.

Kun viime vuonna maailman valtasi koronan aiheuttama pandemia, näytti hetken aikaa siltä, että yhteisöllisyys vahvistui kaikkialla ympäri maapallon. Ihmiset kannustivat ja tukivat toisiaan ja erityisesti terveydenhuoltohenkilökunnan arvostus lisääntyi. Usein kuultiin ”Yhdessä tästä selvitään” ja ”Meitä ei korona nujerra!” Kun pandemia ei laantunutkaan niin nopeasti ja ihmiset alkoivat kyllästyä, tietynlainen kapina rajoituksia ja säädöksiä kohtaan kasvoi. Mielestäni nyt, kun olemme eläneet pandemia-aikaa jo kohta kaksi vuotta, yhteisöllisyyden tilalle on, ikävä kyllä, palaamassa taas tuttu yksilön oikeuksia ajava arvomaailma. Kun pandemian takia on jouduttu pysymään lähiseuduilla ja enimmäkseen kodin lähistöllä, se on ollut useille vaikeaa. Toisaalta ymmärrän hyvin nuorten kapinoinnin, sillä nuoruutta ei voi siirtää eikä tärkeitä siihen elämänvaiheeseen kuuluvia asioita voi elää enää myöhemmin. Samoin ymmärrän myös, kuinka raskasta on ollut niillä, joiden läheinen on sairastunut vakavasti. On ollut varmasti raastavaa olla erossa läheisestä ihmisestä hetkellä, jolloin hän tarvitsisi eniten tukea.

Kun kirjoitan tätä tekstiä, elämme syyskauden alkua ja koronaluvut ovat tällä hetkellä melko suuria. Olen itse saanut jo molemmat rokotukset, mutta silti aion elää ohjeita noudattaen. Täällä Pohjois-Savossa koronatilanne on ollut melko maltillinen verrattuna esim. Pääkaupunkiseutuun, joten täällä on ollut hyvä olla ja elää. Toivon, että opimme tästä haastavasta ajanjaksosta kuitenkin jotain. Minulle elämäni tärkeimmät ihmiset tekevät elämästäni hyvää ja onnellista. Kun he voivat hyvin, niin minäkin voin hyvin. Jospa me kaikki välittäisimme enemmän toisistamme ja varsinkin kaikkein lähimmistä ihmisistä. Ja ei olisi varmasti pahitteeksi, että kertoisimme ääneen heille sen, kuinka tärkeitä ja rakkaita meille ovat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, yhteisöllisyys, arvot

Erityisen herkkänä elämässä

Tiistai 7.12.2021 - Tuija Göös

Vaatekaapissa tuoksui tosi hyvälle. Siellä roikkuivat äidin kauniit juhlamekot, isän parhaat puvut sekä meidän lasten paremmat vaatteet. Tuoksuun sekoittui äidin käyttämä ihana parfyymi sekä isän vahva partavesi. Yritin muistella, missä olimme viimeksi pukeutuneet parhaimpiimme. Mieleeni tuli kuva ukin syntymäpäivistä ja siitä, miten mukavaa juhlissa oli ollut. Kuulin samassa vanhempieni riitelyn äänet ja yritin miettiä jotain ihan muuta. Toinen veljistäni oli aiheuttanut, omilla kolttosillaan, vanhempieni tämän kertaisen riidan. Äiti yleensä puolusteli veljeni tekemisiä ja isä oli sitä mieltä, että selkäsauna olisi paikallaan.

Synnyin aikanaan Lahdessa perheeni iltatähdeksi, lähes kymmenen vuotta muita myöhemmin. Minulle oli selvinnyt jo hyvin pienenä, että olin erilainen kuin muut perheeni jäsenet.  Se näkyi varsinkin silloin, jos tilanne kotona muuttui rauhattomaksi ja riitaisaksi. Silloin hävisin muiden näköpiiristä ja menin vaatekaappiin. Siellä tunsin olevani turvassa ja otin mukaani rakkaimman leluni Tipsun. Se oli pieni pörröinen peikko, jonka olin saanut isältä syntymäpäivälahjaksi. Tipsu oli luonteeltaan rohkea ja suorasanainen, täysin erilainen kuin itse olin.  Se saattoi myös ”huudella” inhottaville ihmisille asioita, joita en uskaltanut itse sanoa ääneen. Kun mukanani oli tuo pieni rohkea peikko, ei minulla ollut mitään hätää.

Muut perheessämme ihmettelivät taas kerran, mihin olin hävinnyt. Muita huvitti kovasti, kun kömmin vaatekaapista silmiäni räpytellen olohuoneeseen. ”Olitko taas törömökillä?” siskoni kysyi. Tiesin, että muut epäilivät minun olevan murjottamassa. Ja sehän ei pitänyt paikkaansa, sillä en ollut suuttunut mistään vaan halusin omaa rauhaa. ”Sinä olet kyllä vaihtunut synnytyslaitoksella” jatkoi siskoni ja hän ei arvannut, millaisen tunnemyrskyn tuo kevyt lausahdus mielessäni aiheutti. Tutkin monen viikon ajan peilikuvaani ja yritin löytää piirteistäni vanhempieni tai sisarusteni näköä. Muistan kuinka helpottunut olin, kun äitini mainitsi minulla olevan juuri samanlaiset hörökorvat kuin isälläni.

Perheemme muut lapset olivat vilkkaita ja hyvin ulospäinsuuntautuneita, minä taas onneton juuri päinvastainen. Muut olivat aina menossa, kun minä olisin viihtynyt tuntikausia piirrellen tai nenä kiinni kirjassa istuen. Lempikirjojani olivat Peppi-kirjat sekä erityisen tärkeä oli Tove Janssonin ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”. Äiti luki minulle paljon ja otin kirjastosta hyvin usein tämän kyseisen kirjan, joka ihmetytti äitiäni kovasti. Olen ymmärtänyt vasta jälkeenpäin, miten minä kävin tuon tarinan kautta läpi omia pelkojani. Kirjassa on tyypillinen hyvän ja pahan taistelu, jossa pieni Nyyti voittaa suuren Mörön. Ihana selviytymistarina, jollaisia oikeassa elämässäkin tarvitaan.

Ennen kouluikää vanhempani olivat huolissaan, miten pärjäisin koulussa. Olin ollut kuusivuotiaaksi asti siellä sun täällä hoidossa, sillä 60- ja 70-luvuilla ei ollut paljon kunnallisia hoitopaikkoja. Minä pääsin ennen koulua vuodeksi ”reipastumaan” Lahden Pelastusarmeijan päiväkotiin. Päiväkodissa olin kiltti ja huomaamaton lapsi, joka meni muiden mukana mukisematta. Ainoat asiat, joissa tuli ongelmia olivat Lucia-kulkueessa kävely palavan kynttilän kanssa ja porkkanavellin syöminen. Vaikka näytin ulospäin rauhalliselta, niin muistan, kuinka sisälläni myllersi ja koin asioita hyvin voimakkaasti. En vain halunnut olla kenellekään vaivaksi.

Vuosi päiväkodissa ennen koulua teki minulle varmasti hyvää ja koulun aloittaminen sujui melko hyvin. Tosin jännitin kouluun lähtöä niin paljon, että valvoin viikon ennen ensimmäistä koulupäivää ja vatsaakin nipisteli. Luokkahuone oli todella iso ja opettajaksi minulle tuli tyylikäs naisopettaja nimeltään Rauha. Ihailin hänen kauniita vaatteitaan, koruja sekä isoja lierihattuja. Tyylikkään ulkonäön lisäksi hän oli mukava opettaja, joka ymmärsi oppilaiden erilaisuutta hyvin. Hän huomioi jokaisen lapsen erityistarpeet ja pyrki kannustamaan niitä. Luokat olivat siihen aikaan isoja ja minunkin luokallani oli lähes 40 oppilasta, joten opettajalla tekemistä riitti. Siihen aikaan oli joillakin opettajilla tapana, että käydään oppilaiden kotona tutustumassa myös muuhun perheeseen. Muistan hyvin, kuinka äiti kattoi pöytään parhaat kahvikupit, kun opettajan vuoro oli tulla meille. Minäkin istuin samassa kahvipöydässä, kun opettaja kertoi, miten kiltti ja tunnollinen tyttö olin. Samalla hän kertoi, miten herkkä olin reagoimaan kaikkeen uuteen ja kuinka jännitin viittaamista sekä ääneen vastaamista. Varsinkin laulukoe oli ollut minulle ylitsepääsemätön paikka. Siitä alkoi pitkä tie vatsakipujen ja huonosti nukuttujen öiden matkalla.  Jännittäminen ja erilaiset pelkotilat toivat haastetta elämääni pitkäksi aikaa.

Kun ihmisellä on erityisen herkät aistit, niin hän kokee asiat moninkertaisina. Silloin elämä on kuin vuoristoradalla ajamista koko ajan. Erityisherkkyys voi näkyä ihmisen elämässä hyvin eri tavalla ja myös vaikutukset arkeen voivat olla erilaiset. Minulla se on näkynyt erityisenä herkkyytenä vaistota tilanteita sekä toisten mielialoja jo ennakkoon. Lisäksi kaikki aistini ovat erityisen herkkiä ja ne ovat koko ajan hälytystilassa valmiina reagoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin. Myös muistijäljet jostain asioista ovat säilyneet pitkään ja saatan esim. jonkin tuoksun kautta saada fyysisiä tuntemuksia kauan sitten tapahtuneesta asiasta.

Värit ovat olleet minulle aina tärkeitä ja hahmotan maailmaa niiden kautta. Jokaiselle tutulle ihmiselle mielessäni on joku häntä kuvaava väri. Saatan ajatella myös asioita ja aikakausia värien kautta. Lapsena lempivärini oli keväänvihreä ja olen myöhemmin oivaltanut, että se on myös tietyllä tavalla voimavärini. Lempivärini teki minulle silloin ja tekee edelleen hyvän olon sekä antaa positiivista energiaa. Jos olisin itse saanut valita lapsuudessa värin kaikkiin mahdollisiin asioihin, niin olisin ollut vaaleanvihreä päästä varpaisiin.

Erityisherkillä ihmisillä on usein vilkas sisäinen elämä sekä mielikuvitus. Lapsuudestani muistan, miten kehittelin omia mielikuvitusmaailmoja ja minulla oli myös oma mielikuvitusystävä. Tällaisen mielikuvituselämän voi tehdä juuri sellaiseksi kuin itse haluaa ja sitä voi myös hallita. Mielikuvituksen avulla voi käydä läpi vaikeitakin asioita, joita on ympärillään nähnyt tai kuullut. Olen myös nähnyt, miten oikea elämä voi käydä liian kuormittavaksi lapsen aisteille ja hän pakenee joko itse luomaansa maailmaan tai jostain tuttuun rinnakkaismaailmaan (esim. peli- tai elokuvamaailmaan). Minä menin aikanaan vaatekaappiin Tipsu-peikon kanssa…

Kun nyt aikuisena mietin omaa lapsuuttani sekä erityisherkkyyttäni, en enää ihmettele vanhempieni huolta tulevaisuudestani. Varsinkin isäni oli huolissaan siitä, miten pitäisin puoliani tässä kovassa maailmassa. Luulen, että toisaalta useiden muuttojen takia usein vaihtuneet koulut sekä kaverit ovat omalta osaltaan karaisseet minua pärjäämään. Teini-iässä varsinkin muutto Lahdesta Iisalmeen ja meno ysiluokalle pakottivat ottamaan itselleen kovemman ja sosiaalisemman roolin.  Sain ajan myötä kavereita ja sopeuduin pikkuhiljaa tänne savolaisten joukkoon.

Erityisherkkyyttä on tutkittu vuosien varrella jonkin verran ja kun aikanaan löysin tutkimuksia sekä julkaisuja aiheesta, niin tuntui kuin vuosien taakka olisi pudonnut harteiltani. Olin luullut, että olen poikkeava persoona ja koen maailman jotenkin oudolla sekä erikoisella tavalla. Tämän johdosta en ole mielelläni näyttänyt työelämässä erityisherkkyyttäni, sillä olen huomannut sen saavan negatiivisen vivahteen siihen, miten sinuun suhtaudutaan. Meitä erityisherkkiä ihmisiä on kuitenkin joukossamme paljon ja asiasta löytyy jo varsin hyvin tietoa. Kiitos Elaine Aronin sekä Sylvi-Sanni Mannisen, että olen oppinut ymmärtämään itseäni ja erityisherkkyyttäni, joka on aina olemaan osa minua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: erityisherkkyys

Tutustumassa työelämään Yhdistystalo Vakassa

Maanantai 22.11.2021 - Emmi Myllynen ja Enna Ollikainen

Mitä me opimme TET- jaksolla Yhdistystalo Vakassa?

TET tarkoitta yhden viikon pituista jaksoa, jolloin olemme poissa koulusta ja "käymme töissä" eli olemme tutustumassa työelämään. Valitsimme, ja kysyimme meidän TET- paikaksemme Yhdistystalo Vakkaa.

Tässä blogissa kerromme, mitä me opimme töissä olemisesta ja erityisesti mitä opimme työstä Yhdistystalo Vakassa, miten se toimii, mitä se tekee ja mitä siellä tehdään. 

Opimme paljon viikon aikana Yhdistystalo Vakasta ja sen toiminnasta. Vakka auttaa erilaisia yhdistyksiä ja niiden toimintaa eri tavoin. Esimerkiksi yhdistystaloon kokoontuu monia eri yhdistyksiä, ja ne voivat myös säilyttää yhdistyskokouksiin tarvittavia tavaroita yhdistystalolla omissa kaapeissaan. 

Jakson aikana me teimme esimerkiksi pienen tiivistelmän siitä, mitä muisisairaus tarkoittaa, mitä varten muistiliitto on olemassa ja esittelimme sen Muistiluotsin Teams- yhteydellä järjestetyssä tapahtumassa. 

Oli mukavaa, että saimme olla mukana kaikissa tapahtumissa, kokouksissa ja muissa asioissa. Oli mukavaa nähdä sisältä päin, miten tämä toimii, ja kuin monipuolisia yhteisöt voivat olla. Oli hieno kokemus tutustua näihin kaikkiin viikon aikana kohtaamiimme ihmisiin.

Terveisin Tettiläiset Emmi ja Enna

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämään tutustuminen, nuoret, järjestötyö

Äidin matka Herra Alzheimerin kanssa

Perjantai 17.9.2021 - Tuija Göös

Istun keittiön pöydän ääressä ja sirottelen hieman sokeria puuroannokseni päälle. Ihastelin aina kätevää nokallista sokeriastiaa äitini luona ja nyt se koristaa meidän keittiötämme. Tyttäreni istuu myös aamupalalle pöydän ääreen ja samaan aikaan hauska muisto mummin sokeriastiasta tulee tyttäreni mieleen. Yhdessä muistelemme, kuinka äiti kaatoi joskus viisi annosta sokeria teekupilliseen ja päivittelimme vieressä sokerin määrää. Äitiä ärsytti kovasti meidän ihmettelymme ja hän tokaisi tuohtuneena ”Kahviin en laita mitään, mutta teehen laitan aina sokeria!”

Äitini kuolemasta on jo yli kaksi vuotta ja joka päivä muistan häntä. Välillä kyynel kiiltää silmäkulmassani ja välillä muistot nostavat hymyn huulilleni. Matka, jonka teimme yhdessä äidin kanssa, hänen sairastuttuaan muistisairauteen, on värikäs ja erilaisia tunteita täynnä. Toimin hänen omaishoitajanaan seitsemän vuoden ajan ja olen käsitellyt omia tuntemuksiani näihin päiviin saakka. Vaikka välillä oli todella rankkoja päiviä, en antaisi niistä ajoista päivääkään pois.

 

Vanhempieni elämä ei mennyt eläkkeelle jäämisen jälkeen niin kuin olisi toivonut, sillä isäni loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa heidän yhteisellä lomamatkallaan. Hänen paranemisensa eteni tiettyyn rajaan saakka ja pahan kallovamman seurauksena hänen lähimuistinsa jäi hyvin huonoksi. Äitini hoiti huonokuntoista isääni yli 10 vuoden ajan ja väsyi välillä hoitamiseen todella paljon. Me yritimme auttaa parhaamme mukaan, mutta lähes 400 km:n välimatka ei helpottanut tilannetta. Äitini oli hoikka ja pieni ihminen ja hänen olemuksensa pieneni entisestään ja entinen iloinen persoona muuttui. Kun Isäni kuoli, ajattelin äidin elämän vähän helpottavan, mutta pitkäaikaisesta elämänkumppanista luopuminen olikin todella vaikeaa. Äidin omatoimisuus väheni ja hän halusi karsia ”turhia” ihmisiä pois elämästään. Hän eristäytyi ja ikävöi kovasti meitä kauempana olevia. Viisas ratkaisu oli saada äiti asumaan lähemmäksi meitä. Viimein hänelle löytyi asunto samasta kaupungista meidän kanssamme ja olimme iloisia saadessamme hänet lähelle. Silloin ajattelin, että hätä ja huoli helpottaisi, kun voisimme nähdä häntä joka päivä.

Laitellessamme äidin uutta asuntoa kuntoon, huomasin hänen voimansa olevan todella lopussa. Luulin Isän kuoleman olevan vielä niin tuoreena mielessä, että se vaikuttaisi hänen vointiinsa. Varmasti suru yhdessä muutosta aiheutuneen rasituksen kanssa aiheuttivat äidille pahan sydänkohtauksen. Muistan kuinka itkimme tyttäreni kanssa äidin uudessa asunnossa ja toivoimme, että saisimme hänet vielä takaisin. Tilanne kävi jo niin vakavana, että meidät hälytettiin hyvästelemään äiti. Hän taisteli viikon päivät Kys:ssa elämästään ja pallolaajennuksen jälkeen vointi yllättäen parani. Äiti siirrettiin ensin Iisalmeen ja parin päivän päästä siitä äiti pääsi kotiin. Olimme ymmällämme, miten huonokuntoinen ja hauras ihminen laskettiin sairaalasta kotiin. Kotiutumispalaveri oli ollut lyhyt ja ohjeena oli ottaa yhteyttä kotipalveluun, jos ei pärjätä omin voimin.

Ensimmäisinä viikkoina äitiä ei voinut juurikaan jättää yksin ja vuorottelimme 8-vuotiaan tyttäreni kanssa hänen luonaan. Onneksi oli kesäaika ja tyttäreni oli koulusta lomalla ja minullakin alkamassa kesäloma. Äiti ei suostunut ottamaan ketään ulkopuolisia kotiinsa, sillä häntä pelotti vieraat ihmiset. Äidilläni olikin paljon harhoja, jotka liittyivät lääkärin mukaan hänen kovaan lääkitykseensä. Muisti oli myös kaiken tämän jälkeen huonontunut todella paljon. Se oli ihan ymmärrettävää ja äitiä hoitava lääkäri sanoi, että muisti korjaantuu ajan myötä. Niin mekin uskoimme.

 

Pikkuhiljaa huomasimme, että äidin muisti ei korjaannu ihan hetkessä. Muutamien viikkojen aikana mukaan tulivat voimakkaat pelkotilat, jotka näkyivät usein iltaisin. Äiti pelkäsi yksin jäämistä ja epäili, että joku varastaa yöllä hänen tavaroitaan. Äidin piilottamia koruja löytyi vaatepinojen välistä ja tärkeitä papereita patjan alta. Lompakon äiti oli usein kätkenyt niin hyvään paikkaan, että sitä oli vaikea löytää kauppaan lähdettäessä. Lääkkeiden ottamiseen piti keksiä omat systeemit, jotta kaikki tulisi otettua oikein ja ajallaan. Ketään ulkopuolista hän ei edelleenkään hyväksynyt kotiinsa vaan hoidimme äidin asiat oman perheen kesken. Minä satutin selkäni äitiä auttaessa ja jäin ”onneksi” sairaslomalle. Oli myös onni, että välimatka äidin luokse oli lyhyt verrattuna aiempaan 400 km:iin ja pärjäsimme jotenkin näillä järjestelyillä.

 

Äitini oli elämänsä aikana hyvin liikunnallinen ja sauvakävelylenkit olivat joka päivä ohjelmassa. Hän oli ohjannut nuoruudessaan voimisteluryhmiä sekä opettanut uimakoulussa. Vaikka kunto ei ollut enää sydäninfarktin jälkeen entisellään, oli liikunta äidille edelleen mieluista. Toinen mieleinen harrastus oli ristikoiden tekeminen, joita hän oli tehnyt jo vuosikausia. Jossain vaiheessa huomasin, että ristikoiden täyttäminen muuttui hankalammaksi ja yhä suurempi osa jäi tyhjäksi. Samaan aikaan puhelimen sekä tv:n kaukosäätimen käyttö muuttui hankalaksi ja ne menivät usein äidiltä sekaisin. Hän saattoi yrittää avata telkkaria puhelimella tai soittaa puhelua kaukosäätimellä. Myös äidin pipo saattoi löytyä jääkaapista…

Äidille oli tulossa sydänasioiden takia kontrolliaika lääkärille ja ajattelin ottaa muistiasian puheeksi lääkärin kanssa, mutta asiasta pitäisi puhua ensin äidin kanssa. Äiti suuttui minulle valtavasti ja epäili, että yritän saada hänen johonkin hoitokotiin tai ”pöpilään”, kuten hän itse asian ilmaisi. Kävimme pitkän keskustelun siitä, miten olisi hyvä tutkia hänen muistinsa ja ettei kukaan ole viemässä häntä kotoaan mihinkään. Äiti oli myös soittanut kauempana asuville sisaruksilleni, että minä olen hommaamassa häntä vanhainkotiin.  Lääkärin aika lähestyi ja äidin mielialat vaihtelivat laidasta laitaan. Ehkä suurimpana hänen mielessään oli pelko, että hän joutuu muiden armoille eikä pysty enää päättämään omista asioistaan itse. Lääkärillä äiti onneksi käyttäytyi rauhallisesti ja muistiasia tuli puheeksi siinä sivussa. Lääkäri sanoi, että olisi hyvä kuvata pää ja tehdä muistitesti, jotta nähdään onko kaikki kunnossa. Äiti oli käynnin jälkeen iloinen ja lääkärin puhe oli rauhoittanut hänen mielensä ja sydänkin voi tilanteeseen nähden melko hyvin.

Äiti pääsi muistitutkimuksiin melko pian ja pään kuvauksen jälkeen tuli kutsu terveyskeskuksen muistipolille. Siellä tapasimme ensin muistihoitajan, joka haastatteli äitiä ja teki muistitestin. Äiti tukeutui käynnin aikana kovasti minuun ja yritti saada minulta apua vastauksiin. Muistihoitaja kyseli myös minulta kuulumisia sekä mitä havaintoja olin tehnyt äitini muistin tilanteesta. Pyrin antamaan äidin tilanteesta mahdollisimman realistisen kuvan, mutta hänen läheisyytensä sai miettimään sanojani tarkkaan. Äidin persoona oli välillä hyvin kiukkuinen ja en halunnut loukata häntä sanomisillani. Epäily muistisairaudesta oli tietysti arka paikka äidilleni. Hoitajien tutkimusten jälkeen menimme yhdessä lääkärin huoneeseen ja minunkin sykkeeni nousi jännityksestä.

Äidille tehdyissä tutkimuksissa oli selvinnyt, että hän sairasti Alzheimerin taudin alkuvaihetta. Pään kuvauksissa oli ollut myös viitteitä lievästä aivoinfarktista, joka oli jäänyt huomaamatta. Lääkäri esitteli meille lääkityksen eri vaihtoehtoja, jonka jälkeen äiti kieltäytyi muistilääkityksestä täysin. Hän koki, että sydänvaivojen takia hän söi niin paljon lääkkeitä, ettei halunnut enää mitään lisää. Sovimme lääkärin kanssa, että tilannetta seurattaisiin ja asiaan palattaisiin puolen vuoden päästä uudestaan. Olimme molemmat äidin kanssa kovin sekavissa tunnelmissa, mitä tästä eteenpäin. Toisaalta olin huojentunut, sillä tiesin että apua sekä tukea saadaan, jos sitä tarvitaan. Rauhoittelin äitiä, että kyllä tästä selvitään ja me autamme sinua kaikessa, missä tarvitset apua.

 

Diagnoosin selvittyä etsin tietoa muistisairauksista ja tarkkailin alussa äidin muistia. Äiti saattoi joskus sanoa muille, että ”tuo se kyttää minua etten tee mitään hölmöä”. Ääneen ei muistisairaudesta puhuttu, mutta tiesimme sen hiipivän siellä lähistöllä. Äidille hankittiin turvapuhelin, mutta sitä hän ei oppinut koskaan käyttämään. Onneksi löysimme hänelle kuitenkin helppokäyttöisen senioripuhelimen, jolla äiti pystyi soittamaan meille läheisilleen. Elämä tuntui rauhoittuneen hetkeksi ja välillä oli helppo unohtaa kaikki ikävät asiat. Näimme tyttäreni kanssa äitiä päivittäin ja soitimme vielä illalla hyvän yön toivotukset, joten tiesimme melko hyvin missä mennään. Tai niin me luulimme…

 

Oli kaunis kesäinen lauantaipäivä ja olimme lähteneet, hetken mielijohteesta, käymään Kuopiossa. Olimme soitelleet äidille aamulla ja sopineet, että käymme hänen luonaan illalla.  Mennessämme illalla hänen luokseen, huomasimme hänen olemuksessaan jotain outoa. Kerroimme, että olimme käyneet Kuopiossa ja tuoneet hänelle tuliaisia. Äiti raivostui todella paljon siitä, ettei häntä ollut otettu mukaan ja kuinka olimme hylänneet hänet tänne yksin. Samalla hän kertoi, kuinka hän pelkäsi koko ajan ja eikä muistanut enää mitään. Olimme tyttäreni kanssa ymmällään ja tietysti pahoillaan, että äidillä oli noin paha olla. Ja eniten soimasin itseäni siitä, että olin luullut asioiden olevan ihan hyvin. Toisaalta oli ehkä tietoisesti ummistanut silmäni huomaamiltani asioilta, sillä en jaksanut kantaa yksin tätä tilannetta.

Sovimme tämän tunteenpurkauksen jälkeen, että pyydän Ohjurin palveluohjaajan käymään äidin luona ja tilaan ajan muistihoitajalle sekä lääkärille. Nyt olisi ehkä hyvä aika lääkityksen aloittamiselle ja äidin asumisjärjestelyjen pohtimisille. Parin viikon sisällä kokoonnuimme äidin kotiin pitämään palaveria hänen tilanteestaan. Paikalla olivat äidin, minun ja tyttäreni lisäksi Ohjurin palveluohjaaja sekä fysioterapeutti. Olin todella huojentunut varsinkin siitä, miten nämä ihmiset kyselivät asioita äidiltä eikä minulta. Olin usein huomannut, että käydessämme jossakin äidin asioita hoitamassa häntä ei ollut huomioitu juuri ollenkaan. Nyt äiti sai kertoa oman näkemyksensä tilanteestaan. Palaverin jälkeen sovimme, että äidilleni tehtäisiin asuntohakemus Ilvolanpirtin asunto-osaan, jossa olisi hoitajat päiväaikaan paikalla. Lisäksi taloon ei pääsisi kuka tahansa, sillä ulko-ovessa olisi turvakoodi.

Äiti oli todella iloinen, kun meille ilmoitettiin hänen saaneen asunnon Ilvolanpirtistä. Kävimme katsomassa asuntoa ja vaikka se oli melko pieni, äiti allekirjoitti vuokrasopimuksen. Asunto oli otettava vastaan hyvin lyhyellä varoitusajalla ja pakkaaminen aloitettiin välittömästi. Samaan aikaan äidille aloitettiin muistilääkitys pienellä annoksella ja hänelle sovittiin kontrollikäynnit puolen vuoden välein. Alussa lääkitys aiheutti äidille huimausta ja jouduin aina suostuttelemaan, että hän suostuisi ottamaan lääkkeen joka päivä. Kun huimaus viimein helpotti, äiti hyväksyi viimein lääkityksen. Muutto turvallisempaan ympäristöön oli todella helpottava tekijä meille kaikille. Minä pystyin käymään töissä turvallisin mielin ja äidin hätäilevä olotila muuttui hetkeksi rauhallisempaan suuntaan.

 Äitini kerkesi asua Ilvolanpirtillä lähes kaksi vuotta. Hänen vointinsa vaihteli sinä aikana moni eri tavoin. Välillä muistisairauden kanssa oli helpompaa ja sydänoireita enemmän ja päinvastoin. Kun äidin kunto huononi, minä sovittelin työni niin, että sain olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon. Äidin viimeisenä syksynä oli todella kaunis ruska, joka lyhyillä kävelylenkeillä saimme ihastella. Tärkeitä olivat myös hetket, jolloin katselimme vanhoja valokuvia ja äiti kertoi sen ne samat tarinat, jotka olin kuullut kymmeniä kertoja. Sain myös viimeiset viisi kuukautta omaishoidontukea, joka auttoi omaa taloudellista tilannettani hieman.

Voisin kertoa vielä paljon asioita äitini viimeisistä ajoista, mutta haluan kunnioittaa hänen muistoaan omissa yksityisissä muistoissani. Äidin muistisauraus eteni käsi kädessä muiden iän tuomien sairauksien kanssa ja hän sai olla omassa kodissaan lähes loppuun saakka. Kun äitini eli viimeisiä päiviään, olimme lasteni kanssa lähes koko ajan hänen vierellään ja juttelimme hänelle niitä näitä. Hän kertoi monta kertaa, kuinka ikävä hänellä oli isääni ja haluaisi jo hänen luokseen. Kun äiti veti viimeisen henkäyksen, niin molemmat tyttäreni pitivät mummiaan käsistä ja minä silitin hänen hiuksiaan. Vaikka äiti on poissa, jäi meille paljon ihania muistoja hänestä ja se sokeriastia… 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alzheimer, muistisairaus, äiti, omaishoitajuus

Pohdintaa vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämästä

Torstai 5.8.2021 - ? Omaishoitajan roolissa elämää tarkkaileva Äiti?

Avaus: lainaus Suomen YK-liiton nettisivuilta:Vammaiset ovat maailman suurin ja syrjityin ihmisryhmä. Arviolta 15 % maailman ihmisistä on tavalla tai toisella vammainen. Vammaiset henkilöt kokevat edelleen tänä päivänä syrjintää ja erilaisia esteitä yhteiskunnassa eri puolilla maailmaa. Moni vammainen henkilö ei pääse kouluun, työllisty, saa mahdollisuutta elää itsenäisesti tai tehdä valintoja itsenäisesti. Vuosikymmeniä sitten vammaiset henkilöt miellettiin lääketieteellisten toimenpiteiden kohteiksi tarkoituksena tehdä heistä vammattomia. Vammaisten henkilöiden mielipiteitä ei välttämättä selvitetty eikä heidän suostumustaan kysytty. Ajan mittaan vammaiset henkilöt ovat vaatineet, että heillä olisi yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä ja tehdä valintojaan itsenäisesti.”

Henkilön pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma yhdistettynä yhteiskunnassa vallitseviin esteisiin vaikeuttaa yhdenvertaista osallistumista yhteiskuntaan. Huomio ei siis ole vammaisessa henkilössä, vaan ympäröivässä yhteiskunnassa ilmenevissä esteissä ja rajoitteissa. Taustalla on yhteiskunnan kyvyttömyys muotoutua kaikille saavutettavaksi. Kaikkien palvelujen tulisi olla saavutettavissa myös vammaisille henkilöille. Yhteiskunnassa on edelleen muun muassa vammaisia henkilöitä syrjiviä asenteita, esteellinen joukkoliikenne ja esteellinen viestintä. Suomen perustuslain mukaan vammaisia henkilöitä ei saa asettaa eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta.

Arki ja todellisuus: Eri tavoin vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämä on muuttunut paljon vuosikymmenten saatossa parempaan päin. Ennen erilaiset ja vammautuneet lapset ja perheenjäsenet saattoivat olla tuvan perällä ”omassa karsinassaan”, eikä heitä vieraille esitelty. Yksi vaihtoehto oli myös sijoituspaikka kunnalliskodissa. Tänä päivänä kaikilla on oikeus ja mahdollisuus koulunkäyntiin, ja kaikkien ihmisten mahdollisuus olla osallisena elämässä on nostettu esiin.

Paljon on kuitenkin vielä parantamisen varaa. Onko useimmilla meistä mahdollisuus valita oma kotinsa lapsuudenkodista muuttaessa? On, mutta ei kaikilla. Pitäisikö kotiinsa päästä kulkemaan esteettömästi? Kyllä, mutta valitettavasti tämä toteutuu vain lähinnä suurkaupungeissa. Onko tuetun asumisen paikoissa riittävät resurssit ja ammattitaito hyvän elämän toteutumiseksi? On, mutta ei aina. Onko kaikilla mahdollisuus harrastaa ja toteuttaa omannäköistään elämää? Ei ole. Valitettavan usein perheet kokevat uupuvansa byrokratian ja hakemusten rattaissa, ja tyytyvät vähempään.

Tulevaisuus: Olisiko yksi suuri tekijä yhtäläisien oikeuksien toteutumiseen mm. hoito-, ohjaus- ja avustajatyön tärkeyden tunnustaminen? Ammattilaisilla tulisi ehdottomasti olla asianmukainen ja vastuuseen suhteessa oleva palkka, sekä työntekijäresurssien tulisi olla sellaiset, että jokainen ammattietiikkansa tunteva hoitotyön tekijä pystyy sitä noudattamaan. Hoitotyön arvoa ja arvostusta olisi saatava nousemaan, jos aiomme toteuttaa hyvän ja arvokkaan, osallistavan elämän tasavertaisesti kaikille Suomessa. Kaupungit ja kunnat tekevät aina vain tiiviimpää yhteistyötä järjestöjen kanssa, mikä on todella hieno asia. On herätty huomaamaan myös kokemuksen antama tärkeä tieto palveluita kehittäessä, ja Ylä- Savon Vakka onkin kouluttanut Ylä- Savon alueelle kokemustoimijoita kevään aikana. Ensi keväälle on suunnitteilla uusi kokemustoimijoiden koulutus. Tälle syksylle on Ylä- Savon Vakan koulutustarjonnassa Kaiken Kansan Vapaaehtoiskoulutus, joka järjestetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Lisätietoa löydät Ylä- Savon Vakan nettisivuilta.

Lopuksi: Myös liitot, järjestöt ja pienemmät paikallisyhdistykset tekevät ja ovat tehneet todella arvokasta työtä vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämässä. Pienempien ja paikallisten yhdistysten väen toiminta on täysin vapaaehtoista. Yhdistystoiminnassa vapaaehtoisina toimivat saavat iloa, vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä korvaamatonta vertaistukea. Joukossa on voimaa. Useilla pienillä yhdistyksillä on tällä hetkellä vanhat toimijat, ja mukaan kaivattaisiin kipeästi uusia ja aktiivisia ihmisiä. Kun tekijöiden porukka on iso, kaikilla on mukavasti omat yhdessä sovitut vastuunsa, ja toiminta ei käy kenellekään liian työlääksi. Haluaisitko toimia vapaaehtoisena vammaisten ja/tai erityistä tukea tarvitsevien ihmisten hyväksi? Onko sinussa johtaja-ainesta? Mm. Iisalmen kehitysvammaisten Tuki ry kaipaa tulevalle toimintakaudelleen uutta puheenjohtajaa.  Ota yhteyttä Ylä- Savon Vakkaan, niin saat ohjausta eteenpäin paikallisten vammaisyhdistysten toimintaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeudet, vammaisoikeudet, tasa-arvo, järjestötoiminta

Tarina Maaritin ja Pirkon matkasta Ylä-Savon Vakka-hankkeessa

Tiistai 1.6.2021 - Tuija Göös, Ylä-Savon Vakan työkokeilija

Ylä-Savon Vakka – hanke aloitti toimintansa 1.10.2019. Viralliset avajaiset pidettiin yhdistystalolla 3.12.2019., kansainvälisenä vammaisten päivänä. Siellä koettiin juhlallisia hetkiä runonlausunnan, kuorolaulun sekä puheiden parissa. Päivä jäi mieleen mukavana yhteisenä hetkenä, yli 100 ihmisen kanssa, kahvittelun sekä kukkien tuoksun keskellä. Tärkein anti oli kuitenkin avajaisissa välittynyt yhteisöllisyyden tunne, joka teki Vakan aloittamisesta merkityksellistä. Näissä juhlavissa merkeissä Pirkko aloitti työnsä Vakka-hankkeessa ja Maarit oli aloittanut jo aiemmin syksyllä…

Vuosi 2020 aloitettiin intoa täynnä ja uutta toimintaa suunnitellen. Emme silloin arvanneet, että ”nurkan takana” odotti haastavat ajat sekä Vakka-hankkeelle että koko maailmalle. Korona yllätti meidät kaikki.

Keväällä korona-pandemia hiljensi maailman ja ihmiset siirtyivät koteihinsa. Vakan toiminta oli pakko siirtää etäyhteyksien päähän ja Pirkko jäi kevään ja kesän ajaksi pois töistä. Meille ja muillekin toimijoille tulivat tutuksi Teamsit, Zoomit sekä muut ohjelmat. Maarit ja Harriet hoitivat työnsä kotoa käsin. On todella kunnioitettavaa, miten hyvin ihmiset omaksuivat etäyhteyksien käytön, sillä se oli haastavaa kaikille.

Syksyllä toimintaa käynnisteltiin pikkuhiljaa ja Maarit sekä Pirkko lähtivät kiertämään kuntia ja sen aikana tavattiin paljon ihmisiä. Saimme tutustua ihmisiin monissa eri tilanteissa, kuten kylä- ja yhdistysparlamenteissa, erilaisissa koulutuksissa, vierailuissa yhdistyksien kokouksissa, järjestökahveilla, yhdistysilloissa ja lukuisissa muissa kohtaamisissa yhdistystoimijoiden kanssa. Se oli tärkeää aikaa Vakka-hankeen tunnetuksi tekemisessä ja saimme tavata paljon aktiivisia yhdistystoimijoita.

Tässä matkan varrella olemme ymmärtäneet näiden erilaisissa yhdistyksissä toimivien toimijoiden arvon, sillä heillä on valtavasti asiantuntijuutta. Auttamisen perustana on vapaaehtoisuus, vammautuneiden sekä sairastuneiden tukeminen tavallisen ihmisen taidoin ja keinoin. Yhdistystoimijat tietävät omaan sairauteen tai vammaan liittyvää käytännön tietoa, kokemustietoa yms. Se on arvokasta tietoa ja sen arvon olemme Vakassakin ymmärtäneet…

Kiitos kaikille yhdistyksille, jotka ottivat Vakan avosylin vastaan. Toivotaan, että Vakka saa jatkorahoituksen ja toiminta jatkuu, laajenee sekä vakiintuu. Me tarvitsemme Ylä-Savoon oman Yhdistystalon ja vaikka joka kuntaankin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hanke, järjestöyhteistyö

Kuntavaalien 2021 Pohjois-Savon some- vaalikampanja 2021

Perjantai 14.5.2021 - Merja Hynynen-Niskanen ja Pertti Laajalahti

Katsopas alueemme kuntavaaliehdokas tätä, nyt Pohjois-Savossa jysähtää.Tässä on sinulle reitti valmiina Some- päivitysten tekemiseen; Ylä-Savon Vakka auttaa alueensa SOTE- yhdistyksiä ja heidän jäseniään kuntavaaleihin liittyvissä Some- kampanjoinnissa, samoin tekevät Tukipilari Kuopion liitoskuntien alueella, Sisä-Savon ja Koillis-Savon omilla alueillaan ja Yhdistystalo Warikko Varkauden seudun yhdistyksiä. Tämä yhteinen kampanjatuki on kohdistettu em. alueiden yhdistyksille ja kuntavaaliehdokkaille.

Nyt kun ei voida vapaasti kokoontua kampanjakiertueelle, niin sinun kannattaa ottaa tästä ”vaalikone” käyttöösi ja ottaa samalla hyvä askel some- vaalikampanjaan ja tavoittaa äänestäjäsi. Kysymys kuuluu, onko nämä some- vaalit ja vastaus tiedetään, kyllä on. Ole läsnä siellä missä ovat äänestäjäsikin.

Tarjoamme teille arvoisat ehdokkaat valmiiksi kaksi hyvää teemaa sekä teidän omien tarinoiden jakamiseen muutaman hashtagin. Teemat ovat heti alla ja hashtagit tekstin lopussa. 

Teemat

  1. Jokainen päätös on hyvinvointipäätös.
  2. Järjestömyönteinen kunta on hyvinvoinnin voittaja

Haluamme järjestöihmisinä haastaa sinua – kuntavaaliehdokas, olet ehdokas ja haluat olla myös vaalien voittaja. Kerro kauttamme mitä asioita sinä ajat, mitkä ovat sinulle tärkeitä ja merkityk-sellisiä, sekä millaisilla asioilla haluat olla rakentamassa oman paikkakuntasi hyvinvointia ja autat lähimmäisiä heidän sujuvan arjen toteutumisessa.

Huomaathan, että samalla kun aktivoidut tekemään hyvää naapurissa asuvien läheisten hyväksi ja vaikutat samalla kuntalaisten hyvinvointi ja terveyspalveluiden kehittämiseen, niin edistät samalla ihan rahallisesti kotikuntasi hyvinvointia. Kotikuntasi saa hyvän HYTE- kertoimen ja suuremman hyvityksen valtionosuuksiin.

Ovatko sinulle tärkeitä nuoret ja heidän työllistymisensä, yhdenvertainen ja esteetön kotipaikkakunta, kohisten kasvavan tietokonemaailman saavutettavuus, hyvät terveyspalvelut, ikäihmisten palvelut ja niin edelleen.

Mikä on sinun juttusi, kerro se, niin äänestäjät tunnistavat ja erottavat sinut massasta. Ole voittaja.                                                   

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö

Hyvinvointia järjestöistä

”Olen saanut paljon hyvää elämääni järjestötoiminnasta. Olen löytänyt vertaisia, jotka ymmärtävät arjen haasteitani, toiset eivät nimittäin pysty ymmärtämään. Olen saanut ymmärryksen lisäksi myös voimavaroja omaan sekä perheeni elämään.”

Näin kertoo järjestötyössä toimiva pohjoissavolainen aktiivijäsen, mitä hyvinvointia omassa järjestössä toimiminen on tuonut hänen elämäänsä.

Vastaaja on yksi pohjoissavolaisesta 67750: sta vapaaehtoisesta, jotka osallistuvat aktiivisesti järjestötoimintaan, prosentteina 27,1 % ihmistä. (2018). Pohjois-Savossa järjestöjä on n. 4 900 ja asukkaita n. 250 000.  

Sakke – Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishankkeen Järjestökysely 2020:n mukaan pohjoissavolaiset järjestöt pitävät toimintansa tarkoituksena asukkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen sekä osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden mahdollistamista, palvelutuotannon täydentämistä erityisesti katvealueilla, syrjäytymisen ehkäisyä ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Kyselyyn vastauksia tuli 298 kappaletta 290: stä eri yhdistyksestä ja järjestöstä Pohjois-Savon alueella.

Yhteenvetona järjestökyselystä voidaan todeta, että kolmannella sektorilla ja järjestöillä on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja miten viihtyisänä ja elinvoimaisena kuntalaiset kokevat oman asuinpaikkakuntansa. Järjestöt vahvistavat maakunnan elinvoimaisuutta.

Millainen on järjestömyönteinen kunta? 

”Järjestömyönteinen kunta on mielestäni sellainen, joka haluaa myös oma-aloitteisesti tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa, ja on kiinnostunut niiden järjestämästä toiminnasta sekä haluaa tiedottaa siitä omia asukkaitaan. Kunta pyytää yhteistyöhön, sekä apua järjestöiltä heidän kokemustaan hyväksi käyttäen palveluitaan kehittäessään.”

Lainaus on samalta yhdistysaktiivilta, joka edellä kertoi mitä hyvinvointia hän on saanut yhdistyksensä toiminnasta. Vastauksessa korostuvat toive vuorovaikutuksesta, kuntapäättäjien aktiivisuudesta yhdistyksiin päin, ja yhdistysihmisten aitoa kuulemista palveluiden kehittämisessä.

POSETE20 järjestökoordinaattori Anne Aholainen toteaa Sakke-hankkeen avaussanoissa, että kumppanuuksia voidaan menestyksekkäästi rakentaa yhdistysten, kuntien ja tulevan hyvinvointialueen yhdyspinnoilla. Aholaisen kiteytyksen mukaan yhteistyössä tarvitaan tietoa, yhteistä kieltä ja toimintamallia yhteisen työn tueksi.

Järjestökysely 2020:n kyselyn perusteella järjestöt antavat Pohjois-Savossa suurimman painoarvon kuntien suoralle tai välilliselle rahalliselle tuelle, avustuskriteerien ja prosessien avoimuudelle ja ilmaisille tiloille, kunnan tuelle viestinnässä sekä yhteisille tapaamisille ja kunnan vaikuttamistoimielimille.

Yhteistyötä kunnan kanssa on lähes kaikilla yhdistyksillä. Merkittävä toiminnan perusedellytys ovat ilmaiset tai kohtuuhintaiset kokoontumistilat.

Kyselyn antina on hyvä nostaa seuraavat seikat: Päätöksiä tehdessä on hyvä miettiä, miten suunnata tukea toimintaedellytyksille niin, että yhdistysten toiminta suuntautuisi entistä paremmin kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen.

Kehitettävää kunnan ja järjestöjen yhteistyössä löytyi seuraavilla osa-alueilla: palvelutuotanto, kehittämishankkeet, koulutukset ja tukipalvelut.

Kyselyssä todetaan tuloksen olevan mielenkiintoinen, kun ajatellaan yhteiskunnallista trendiä, jossa tavoitellaan kolmannen sektorin vastuun kasvattamista palvelun tuottajana.

Pohjoissavolainen järjestösektori kysyy, tunnistetaanko kunnissa järjestöjen ja yhdistysten monipuolinen toiminta, yleishyödyllinen palvelutoiminta ja markkinaehtoiset palvelut?

Tässäpä on teille arvoisat kuntavaaliehdokkaat kysymys pohdittavaksi, olkaa hyvä! Hyvällä ja positiivisella yhteistyöllä eteenpäin!

Näinä poikkeuksellisina aikoina yhteistyöllä on entistä suurempi merkitys.

Hashtagit

#hyvinvointipäätös #JärjestömyönteinenKunta #Hyvinvoinninvoittaja #kuntavaalit2021

Linkki viestintäohjeeseen

Kurkkaa video, jossa nuori yhdistystoimija kertoo elämästään ja ajatuksistaan

Lähteet: 

Hyväntuottajat Pohjois-Savossa. Kohti Pohjois-Savon järjestöstrategiaa 2019–2022

POSOTE 20. Tulevaisuuden Sote – keskus Sote – rakenneuudistus Pohjois-Savossa – hanke. https://www.posote20.fi/

Sakke – Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke (2017–2020) https://www.pohjoissavolaiset.fi/assets/files/sites/10/2021/01/Jarjestokysely-2.pdf

Sotkanet.fi (2018)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, jokainen päätös on hyvinvointipäätös, järjestömyönteinen kunta on hyvinvoinnin voittaja

Oma elämä tarinana

Maanantai 22.2.2021 - Merja Hynynen- Niskanen

Haluamme kuulla elämäntarinoita, tarinoita, jotka luovat uskoa ja toivoa omaan elämään, jotka hiljentävät ja pysäyttävät, jotka itkettävät ja naurattavat; usein yhtä aikaa. Joitakin tarinoita emme kestä kuulla, ne voivat olla liian traagisia, tai olemme omassa elämässämme vaiheessa, jossa tarinan tapahtumat koskettavat liikaa, tekevät kipeää akuutissa kriisivaiheessa esimerkiksi sairastuttuamme. Tai ollessamme omaisen rinnalla.   

Haluamme kuulla tarinoita, joissa on jotain samankaltaista oman tarinamme kanssa, jotka saavat meidät yleisössä tai yksin lukiessamme tai katsoessamme, kuullessamme kohtalontoverin kertomusta tekemään pienen huomaamattoman nyökkäysliikkeen ”juuri noin se menee”, ”tuo ihminen todella tietää mistä hän puhuu”. Odotamme kuulevamme tarinoita, jotka antavat uusia näkökulmia tilanteessa missä tunnemme olevamme tuuliajolla.  Joskus tarinan kuuleminen vaikuttaa tahtomattammekin sysäyksen kuuluisaan ”takinkääntöön”, entisten ajatuslinnoitusten romahtamiseen ja uusien ajatuspalikoiden kokoamiseen. Parhaat elämäntarinat luovat toivoa kuulijassa.

”Vanhan liiton” mummot kutoivat elämänkokemuksiaan räsymattoihin erivärisiksi raidoiksi. Uskon, että näitä mummoja elää keskuudessamme nykyaikanakin, pitkittynyt pandemia-aika on aktivoinut nuoremmillakin ihmisillä käsitöiden tekemistä. Haastattelin kerran yli 90-vuotiasta naista, jolle omakutomat matot ilmensivät hänen elettyä elämäänsä, olivat hänen elämänkertansa. Nämä mattojen sisään punotut tummat ja värikkäät tarinaraidat hän oli ottanut aarteenaan mukaan jouduttuaan siirtymään kotitalostaan palvelutaloon, ja jotka hän rakkaudella levitti palvelutalon huoneensa lattialle.

Oma edesmennyt isäni jakoi mielellään omassa elämässään tapahtunutta hyvää muutoksen kertomustaan, oman elämänsä hyvää sanomaa muille samankaltaisessa tilanteessa oleville missä hän oli ollut. Isäni koko olemus heräsi eloon, syttyi, kun hän sai auttaa muita oman vapaaehtoistyönsä kautta. Isäni tarina kosketti, toivon kipinöitä kipunoi siellä täällä. Hän kertoi kokemuksistaan vertaisena samalla tasolla, mutta rehellisen lempeästi, huumorin sävyin, ei paapoen kuulijaansa. Isäni oli omalla laillaan kokemustoimija, vaikkei hän koulutusta tehtävään ollut saanutkaan. Hän loi uutta merkitystä omille menneisyyden kokemuksilleen, kirjoitti omaa tarinaansa uudelleen. Vilma Hänninen toteaa väitöskirjassaan ”Sisäinen tarina, elämä ja muutos”, että elämäntarina tai – kertomus on ihmisen tulkinta omasta elämästään, ja sama ihminen voi antaa sairaudelleen erilaisia tulkintoja. Hänninen jatkaa tarinan olevan aina valikoiva, eli elämästä nostetaan tarinan osaksi vain siihen sopivia tapahtumia. Esimerkkinä Hänninen mainitsee, että sydäninfarktipotilailla on todettu kuntoutuksen alussa hyvin tärkeäksi sen, että he saavat käydä yksityiskohtaisesti läpi infarktiin liittyneitä tapahtumia. Oudon ja kaoottisen kokemuksen muuttaminen tarinaksi ikään kuin kesyttää kokemuksen tehden siitä hallittavamman.

Sisäinen tarina eheyttää ihmistä kokonaisemmaksi. Kokemustoimijan on ensin muodostettava oma sisäinen tarinansa ennen kuin hän voi jakaa kertomustaan muiden kanssa.

Seuraavat kysymykset olen poiminut Hännisen väitöskirjasta. Niistä voi olla apua sekä sairastuneille että kokemustoimijoille. ”Auttaakseen kohtaamaan sairastumista ja tukeakseen kuntoutumista omaa elämää koskevan uuden tarinallisen tulkinnan on vastattava seuraaviin kysymyksiin”:

Olenko terve vai sairas? (Tässä luvussa on hieno ajatus, oivallus ”ollakseen terve ei tarvitse olla terve”.)

Miksi? Miten tähän on tultu?

Miten tästä eteenpäin?

Mitä sairaus minun elämässäni merkitsee?

Kuka minä olen?

Mikä on tärkeää?

Miten sairaus liittyy koko elämäntarinaani?

Kokemustoimijat ovat tarinallistaneet oman sairauden, vamman tai muun elämää mullistaneen kokemuksen, he ovat kuin ”Elävän kirjaston” eläviä kirjoja. Elävä kirjasto on työmenetelmä, joka sopii kokemustoimintaan mainiosti. Elävän kirjaston kirjat ovat ihmisiä, ja he käyvät henkilökohtaista vuoropuhelua lukijoiden kanssa. Kirjaston ”lukija”, ”kirjan lainaaja” voi puhua omien ennakkoluulojensa ja -käsitystensä kohteen kanssa ja viettää tunnin ajastaan tämän kokemuksen parissa. Tai motiiviksi riittää tietämättömyys, halua oppia sairaudesta, vammasta tai elämää syrjäyttävästä kokemuksesta (työttömyys, päihdeongelmat jne.). Elävän kirjaston kirjat puhuvat ja voivat myös vastata lukijoiden kysymyksiin, esittää kysymyksiä ja oppia itsekin uusia asioita.

Kokemustoimijat, oman kokemuksensa asiantuntijat jakavat omasta kokemusvarannostaan tietoa, miten ovat selvinneet oman sairautensa tai muun kokemuksensa kanssa, mitä koukeroita ovat läpikäyneet palveluja ja vertaistukea hakiessaan, ja mitä he ovat niistä tilanteista oppineet. Kokemustoiminta luo parhaimmillaan uskoa palvelujärjestelmän toimivuuteen. Vertainen, itse samaan sairauteen sairastunut, tai vammautunut saa tietoa mistä voisi saada parhaiten tukea ja apua.  Ei ole kysymys pelkästä tiedosta, vaan tiedon ohella tunteesta, miten selvitä sairauden diagnoosin kuultuaan tai vammauduttuaan shokkivaiheesta eteenpäin, miten pärjätä monenlaisten, niin nykyhetken kuin matkan varrella eteen tulevien tunteiden kanssa. Huolimatta siitä, että jokainen on oma yksilönsä ja tunteissa ja kokemuksissa on eroja, erilaisista kokemuksista löytyy paljon samaistuttavaakin.   

Eräs tärkeä tehtävä yhteiskunnallisestikin on stigman poistaminen. Moneen sairauteen tai vammaan liittyy edelleen valitettavan usein jonkinlainen stigma eli häpeäleima, josta sairas tai vammainen joutuu ainakin jossain muotoa kärsimään, tyypillinen esimerkki on päihde- ja mielenterveysongelmat.  Kokemustoimijat tekevät siten myös rakenteellista sosiaalityötä, toivon mukaan muuttaen asenteita ja rakenteita myönteiseen ihmisarvoa kunnioittavaan ja yhdenvertaisuutta lisäävään suuntaan. Sekä palveluja parantavaan suuntaan.

Sosionomiopiskelijana voin todeta, että kokemustoimijoiden kertomuksia muutamalla kurssilla kuunnellessani, teoriatieto sai elävän kosketuksen reaalimaailman elämään. Teoria ja kokemus sulautuvat yhteen ja luovat uutta oppimista. Teemme työtä omalla persoonallamme, palvellen asiakasta. Jos emme tunne asiakkaitamme, miten voimme tehdä työtämme asiakaslähtöisesti siten, että asiakas tai potilas saa parhaan mahdollisen avun, ja asiakas löytää oikean, toimivan yksilöllisen palvelupolun?  Kokemustoimijat ovatkin tärkeä tiedon syventämisen ja laajentamisen voimavara sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille ja ammattilaisille.

Ylä-Savon Vakka, Vakan yhteistyökumppanina toimivat yhdistykset, Sote ja sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset ovat nyt tiivistämässä yhteistyötään kokemustoiminnan kehittämisessä Ylä-Savon alueella.

 

Merja Hynynen-Niskanen

sosionomiopiskelija

Ylä-Savon Vakka

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokemusasiantuntijuus

Miten huolehtia omasta jaksamisesta kun töissä huolehdit toisten jaksamisesta?

Maanantai 7.12.2020 - Johanna Kainulainen, Varapäre

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla tehdään töitä ihmisten parissa.

Yleensä tälle alalle lähdetään halusta auttaa ja halusta tehdä töitä toisten ihmisten parissa.

Se oli yksi syy miksi minäkin tälle alalle aikoinaan lähdin.

Työtä tehdään hyvin vahvasti oman persoonan kautta. Työ saattaa olla usein henkisesti raskasta ja uuvuttavaa. Työvuoron ajan tulee olla sosiaalinen, kuunteleva, ymmärtäväinen ja empaattinen ihmiselle jota kohtaat.

Tämän vuoden aikana on nostettu paljon esille sitä, mitenkä tällä alalla olevat ihmiset uupuvat työssään. Erityisesti esillä on ollut sairaanhoitajien ahdinko ja työuupumus. Alaa ollaan vaihdettu ja vuorotyöstä halutaan päästä pois koska ei enää yksinkertaisesti jaksa tehdä työtä.

Tämä voi olla hyvinkin kuormittavaa. Syntyy ajatuksia itselle siitä, että on epäonnistunut ja luovuttaja.

Itse koen, että asiaa pitäisi ajatella päinvastoin. Minusta on rohkeaa lähteä ja vaihtaa työpaikkaa tai vaikka koko alaa. Jos oma kroppa ja mieli alkaa mennä rikki pikku hiljaa on aika tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä ja korjaamiseen tarvittaisiin enemmän liimaa kuin alku vaiheessa.

On rohkeutta myöntää, että haluaa muutosta elämäänsä.

On rohkeutta myöntää, että ei enää jaksa.

On rohkeutta lähteä tekemään muutosta elämäänsä.

Kuva1.jpg

Olen työskennellyt sosiaalialalla yli 15 vuoden ajan.

Tässä ajassa sosiaaliala on omasta mielestäni muuttunut paljonkin. Aikaa mene enemmän kirjalliseen työskentelyyn, aikaa kohtaamiseen on monissa paikoissa vähemmän kuin ennen, sosiaalialalla ajatellaan paljon enemmän rahallisen voiton tekemistä kuin ennen, vaaditaan moniosaamista ja joskus tuntuu, että työn ydin, ihmisen kohtaaminen ja auttaminen, meinaa välillä unohtua.

Koen myös, että on tapahtunut myös positiivisia muutoksia. Palveluiden käyttäjien kokemuksia huomioidaan palveluiden kehittämisessä paremmin, digitaalisuus antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tehdä tätä alaa ja moniammatillista osaamista hyödynnetään paljon enemmän ja paremmin kuin ennen.

Tämä vuosi on nostanut esille, mitenkä arvokasta työtä tehdään sosiaali- ja terveysalalla. Samalla esille on tosiaan nostettu se, mitenkä paljon uupumusta sillä alalla tapahtuu. Monet ovat kamppailleet oman jaksamisen kanssa tämän vuoden aikana. Voisin sanoa, että henkinen jaksaminen on ollut kaikkein eniten koetuksella ja voidaan puhua ihan kaikista aloista tässä kohtaa.

Tilanne on vaikuttanut paljon erilaisiin järjestöihin ja yhdistyksiin ympäri Suomea. Taloudellinen tilanne luo hyvin epävarmoja tulevaisuuden näkymiä pienille toimijoille ja mahdollisista leikkauksista on puhuttu jo maaliskuusta asti.

Epävarmuus luo stressiä, joka haittaa pahimmassa tapauksessa työssä jaksamista.

Mitenkä siis pystyisimme pitämään omasta jaksamisesta huolta? Mikä tukee jaksamista kaiken keskellä?

Jaan omia kokemuksia ja vinkkejä tähän kysymykseen. Toivon, että näiden avulla pystyn kenties auttamaan jota kuta toista ja antamaan vertaistukea.

 

Seitsemän vinkkiä jaksamisen tueksi:

1. Suunnittele mitä teet.

Työssä jaksamista tukee itselläni se, että suunnittelen etukäteen mitä teen. Olen melkoinen ”lappu-Liisa” kyllä tämän suhteen. Teen aina viikolle itselleni lapun jossa on mitä tulee sen viikon aikana ehdottomasti tehdä ja kalenterini on täynnä merkintöjä siitä, että mitä pitää rueta aloittelemaan milloinkin.

Hyvä suunnittelu tukee omaa jaksamista koska koko ajan ei tarvitse miettiä, että mitäs tässä vaiheessa tehdäänkään.

Suunnittelua tukee selkeät toiminnan tavoitteet ja selkeä työnkuva omasta työstä. Itse teen nykyisin vuoden alusta Varapäreen toimintaan vuosikellon, jonka mukaan toimintaa lähdetään tekemään. Suosittelen vuosikellon käyttöä!

 

2. Erota selkeästi työ ja vapaa-aikasi toisista.

Oma vapaa-aika kuuluu olla omaa aikaa. Silloin pitäisi pystyä irtautumaan työstä kokonaan. Jos työt alkaa siirtyä kotiin tai työasioita pyörittelee mielessä kotonakin niin on aika tehdä asialle jotain. Niin ei kuulu olla.

Joskus työt voi jäädä myös vaivaamaan tai harmittamaan mieltä niin paljon, että ne haittaavat omaa arkea ja hyvinvointia. Esimerkiksi ei ole normaalia jos illalla alkaa ahdistamaan jo seuraavan päivän työvuoro tai työvuoron jälkeen joutuu miettimään mitä kaikkea jäikään kenties tekemättä.

Lyhykäisyydessään työt hoidetaan työpaikalla ja kotona keskitytään kotiin.

 

3. Tee vapaa-ajalla sinulle tärkeitä asioita.

Mikään ei ole parempaa kuin tehdä asioista, joista oikeasti nauttii ja joista saa lisä energiaa itselle.

Meillä jokaisella on tärkeitä asioita, joita tykkäämme tehdä. Joillekin se voi olla liikunnan harrastaminen, toiselle käsityöt, jollekkin lukeminen, uuden opettelu, kokkaaminen tai leipominen, auton rassaaminen.. lista on loputon!

Tärkeintä on, että me jokainen löydämme sen jonkun asian, joka on meille tärkeää ja jota pääsemme tekemään vapaa-ajalla.

 

4. Ole rehellinen itsellesi.

Omia tunteita ja fiiliksiä on tärkeää kuunnella. Pitkällä tähtäimellä ei ole hyväksi itselle tai läheisille se, että valehtelee itselleen ja painaa vaan menemään.

Ole siis itsellesi rehellinen.

Hyväksy tunteesi ja ajatuksesi. Käsittele niitä ja pohdi mistä ne johtuvat. Tämän jälkeen mieti mitä itse voisit asialle tehdä, että jaksaisit paremmin. Mitä muutoksia pitäisi tapahtua, että oma hyvinvointi paranee.

 

5. Puhu. Puhu. Puhu.

Tiedän. Joka paikassa sanotaan aina, että puhuminen on tärkeää.

Mutta niin se vain on.

Puhuminen auttaa ja sitä kautta monesti omatkin ajatukset selkiytyvät. Monesti toisilta voi saada myös hyviä vinkkejä ja näkökulmia omaan tilanteeseen. Puhuminen myös helpottaa oloa, niin se vain on. Luulen, että meistä jokainen tietää mitenkä kamalaa on jos joutuu pitämään asioita ja omia tunteita sisällä. Se on henkisesti raskasta.

Tarvittaessa puhua ulkopuoliselle, ammattilaiselle asioistasi. Se ei ole heikkoutta vaan viisautta.

 

6. Terveelliset elämäntavat.

Terveelliset elämäntavat tukevat meidän jokaisen arkea. Sopivassa ja riittävässä suhteessa liikuntaa ja lepoa sekä terveellistä ruokailua. Oma fyysinen hyvinvointi auttaa myös meidän henkisessä hyvinvoinnissa ja jaksamisessa.. ja tietenkin toisinpäin.

Monesti kun oma jaksaminen alkaa kärsiä ja mennä alaspäin syystä tai toisesta, ensimmäisenä ruetaan valitettavasti karsimaan liikunnasta tai terveellisestä ruokailusta. Tärkeää olisi kuitenkin ylläpitää terveelliset elämäntavat, tehdä niistä rutiini omaan arkeen. Hyvät ja riittävät yöunet tukee meidän jaksamista suunnattomasti. Ilman tätä emme palaudu kunnolla ja jaksaminen menee entistä huonommaksi. Monesti unihäiriöt voi olla merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

 

7. Haaveile ja unelmoi.

Älä unohda haaveilla ja unelmoida. Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa? Mistä asioista haaveilet?

Ja kaikkein eniten, mitenkä voit saavutta sinun unelmasi? Mitä sinä voit tehdä asian toteutumisen eteen?

Haaveilusta ja unelmoinnista saa itselleen energiaa. Suosittelen tätä!

Kirjaa itsellesi vaikka kalenteriin 2-5 haavetta ja unelmaa jotka haluaisit saavuttaa. Lähde saavuttamaan niitä, tee niiden eteen töitä ja uskalla tehdä rohkeitakin muutoksia!

Toivotan kaikille rentouttavaa ja rauhallista joulun aikaan.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!

Kirjoittaja on Johanna Kainulainen, Kiuruveden Varapäreen toiminnanjohtaja

Varapäreen facebook

@kiuruvedenvarapare

Elämää Varapäreessä -blogi

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jaksaminen, järjestötyö, vapaaehtoistyö

Kohtaaminen osallisuuden kulmakivenä

Torstai 19.11.2020 klo 11.08 - Lauri Mäkivirta yhteisöpedagogiopiskelija VAUHTI! -hanke

VAUHTI! On TATU ry:n ja Savon vammaisasuntosäätiön yhteiskehittämishanke, joka toteuttaa moninaisia harrasteryhmiä lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen yli diagnoosirajojen. Ryhmätoiminnan sisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa ja ryhmätoiminnan lisäksi tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille uusia mahdollisuuksia mielekkäiden harrastusten löytämiseen mm. lajikokeilujen kautta. Pyrkimys on madaltaa erityislasten ja -nuorten kynnystä aloittaa ja osallistua erilaisiin harrastuksiin, riippumatta erityisen tuen tarpeesta.

 

Toimin VAUHTI! – hankkeessa työharjoittelijana opiskellessani yhteisöpedagogiksi. Aloittaessani työharjoitteluni toivoin saavani syventävää kokemusta hanketyön tekemisestä ja ennen kaikkea moninaisten kohderyhmien ohjaamisesta. Erityisestä tuesta hyötyvien lasten ja nuorten ohjaaminen on minulle tuttua, mutta ei siinä mittakaavassa, jossa sitä Vauhti! – ryhmissä toteutetaan. Aiemman kokemukseni perusteella erityislasten ja -nuorten ohjaamisesta puhuttaessa huomio kiinnittyy siihen, onko ohjaajilla asiaan kuuluvaa erityisosaamista ja asiantuntijuutta. Asiantuntijuus on toki laadukkaan ja mielekkään toiminnan tarjoamisen perusedellytys, mutta vaikka niiden kautta saataisiin toteutettua itse toiminta, miten on kohtaamisen laita? Koen, että välitön yksilön kohtaaminen on vähintäänkin yhtä tärkeä osa ohjaajuutta kuin itse toiminnan pyöriminen. Erään ryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla minulle jäsentyi uudenlainen käsitys onnistuneen ohjaajuuden edellytyksistä tavoitteellista toimintaa toteutettaessa.

Asiantuntijuus on toki laadukkaan ja mielekkään toiminnan tarjoamisen perusedellytys, mutta vaikka niiden kautta saataisiin toteutettua itse toiminta, miten on kohtaamisen laita?

VAUHTI! – ryhmien harvinainen vahvuus on, että niissä on huomattavasti enemmän ohjaajia kuin muissa vastaavissa ryhmissä yleensä, ja eräässäkin kahdeksan lapsen ryhmässä on neljä ohjaajaa. Varsinaisen toiminnan toteutumisen kannalta sen suuruinen resurssi ei luonnollisesti ole tarpeen, mutta vain näin on kuitenkin mahdollisuus saavuttaa yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista: osallistuvien lasten ja nuorten autenttinen ja kunnioittava kohtaaminen yksilönä ja ryhmän aktiivisena jäsenenä.

 

Kun lapsi tai nuori tulee kohdatuksi persoonana, eikä asiantuntijoiden ”hallittavana tai huolehdittavana” osana ryhmää, luodaan tilaa ja mahdollisuuksia lapsen tai nuoren aktiiviselle osallistumiselle, ja sitä kautta kehittyvälle laajemmalle osallisuudelle. Nykyään asiantuntijuuden korostaminen työelämässä on lisääntynyt vuosi vuodelta alasta riippumatta, eikä ohjaajaresurssista usein puhuta muussa tilanteessa kuin siinä, että voivotellaan sen vähyyttä (useimmiten pelkästään ohjaajien työhyvinvoinnin näkökulmasta). Yhdessäkään koulutuksessa tai työpaikassa en ole kohdannut keskustelua, jonka painopiste olisi ohjattavien osallisuutta edistävän kohtaamisen näkökulma. Tämä on ehdottomasti arvokas toimintamalli, jonka aion viedä mukanani myös tuleviin työympäristöihin sovellettavaksi.

 

Lue lisää Vauhti! -hankkeesta: https://www.tatury.fi/vauhti-hanke/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinvoivat ihmiset, tullaan tutuiksi, harrastustoiminta kaikille

Yhdistysmaailma ja nuoret: byrokratiaa vai omaehtoista, merkityksellistä toimintaa?

Maanantai 22.6.2020 - Emma Lappi, suunnittelija ja Pertti Laajalahti, Invalidiliiton liittohallituksen puheenjohtaja

Maailman ollessa murroksessa on myös yhdistysmaailmassa pysähdyttävä katsomaan tulevaisuuteen. Jokainen yhdistys haluaa mukaan toimintaansa enemmän nuoria, jotta toimintaa pystytään jatkamaan  aktiivisesti myös tulevaisuudessa. Kuka tahansa yhdistystoiminnassa mukana oleva aktiivi voi omasta kokemuksestaan kertoa, että toiminta on merkityksellistä ja antaa sisältöä arkeen, ja juuri näitä asioita hyödyntämällä voidaan saada asioita aikaan. Mutta miksi nuoret haluaisivat mukaan yhdistystoimintaan?

Nuorille on tärkeää saada itse vaikuttaa siihen, mitä tehdään. Yhdistyksissä voidaan tarjota tälle puitteet, eikä suuria resursseja välttämättä tarvita. Esimerkkinä toimii tämän kevään poikkeusoloissa alkanut uusi Parasta nuori -toiminta, jossa on aloitettu ryhmätoiminta täysin etänä ja digitaalisesti, eikä kuluja toiminnasta ole juuri syntynyt. Nuorten toiveista on toteutettu mm. valokuvausta ja unelmakarttojen kokoamista. Toiminnan sisällöstä erityisen tärkeää luo se, että siihen saa itse vaikuttaa.

Nuorilta yhdistystoiminnasta kysyttäessä ensimmäisenä voi tulla esille byrokratia tai se, että joutuu puoliväkisin hallitukseen, koska mukaan halutaan nuoria. Oleellista on kuitenkin kuulla nuoren mielipidettä ja sitä, kuinka hän haluaa toimintaan osallistua. Tässäkin korostuu se, että nuori saa itse päättää: sitoutuminen toimintaan on paljon todennäköisempää, kun siihen saa rauhassa tutustua ja esimerkiksi hallituksen jäseneksi ryhtyminen on aidosti nuoren oma valinta.

Digitaalisuus osana ihmisten arkea on kuluneena keväänä korostunut äärimmilleen. Nuorista puhuttaessa digitaalisuutta ei voi jättää mainitsematta: erilaisten digitaalisten välineiden rooli nuorten elämässä ja nuorten kanssa toimiessa on suuri. Digitaalisuus ei ole kuitenkaan iso ja pelottava asia: se voi olla whatsapp-ryhmässä valokuvien jakamista, tapaamisia teamsin kautta, tai vaikka valokuvien muokkaamista puhelimella.

Vertaistuen rooli on eri elämäntilanteissa suuri, ja nuoruuden myllerryksessä vertaistuen merkitys korostuu entisestään. Näinpä yhdistystoiminnan kautta voidaan tarjota mahdollisuutta olla ja tehdä yhdessä saman aihepiirin äärellä ja löytää myös uusia ystäviä. Myös merkityksellisyys on tässä maailmantilanteessa korostunut. Asioita ei monesti tehdä vain talkoohengen vuoksi, vaan varsinkin nuoret haluavat toimia heille merkityksellisten asioiden parissa. Yhdistystoiminnan kautta nuoret pääsevät edistämään niitä asioita, joita he kokevat tärkeäksi, esimerkiksi yhdenvertaisuuden saralla.

Yhdistysmaailman tärkeimmät ja parhaat piirteet voivat olla tärkeitä myös nuorille. Kun yhdistys haluaa tarjota nuorille hyvää, merkityksellistä ja omannäköistä tekemistä heidän arkeensa, ollaan oikeilla jäljillä.

 

Pertti Laajalahti, Invalidiliiton liittohallituksen puheenjohtaja

Emma Lappi, Parasta nuori -toiminnan suunnittelija, Invalidiliitto

Parasta nuori -toiminta on 18-29-vuotiaille Pohjois-Savolaisille fyysisesti vammaisille/toimintaesteisille nuorille suunnattua vapaa-ajan toimintaa. Toiminnassa haetaan myös suuntaa nuorten toiminnalle Invalidiliiton jäsenyhdistyksissä. Lisää tietoa toiminnasta: https://www.invalidiliitto.fi/toimintahankkeet-ja-projektit/parasta-nuori Jos tiedät nuoren, joka haluaisi mukavaa yhdessä tekemistä vapaa-aikaan, ota yhteyttä: 0447650691 tai emma.lappi@invalidiliitto.fi

kuva_vakkaan2.png

1 kommentti . Avainsanat: yhdistykset, nuoret, parasta nuori-toiminta

Muistiystävällisiä tekoja

Torstai 28.5.2020 - Tarja Kesälahti, Vertaistoiminnanohjaaja Pohjois-Savon Muistiluotsissa

 ”Kerro minulle yksi muistiystävällinen tekosi”, on osoittautunut yllättävän vaikeaksi pyynnöksi täyttää. Kun tämän pyynnön esittää, vastaaja usein lähtee miettimään asiaa kovin kaukaa. Ja totta onkin, että pyyntö pitää sisällään monia kysymyksiä. Muistiystävällinen teko, ketä kohtaan? Mitä minä voisin tehdä tukeakseni toisen muistia tai tukeakseni muistisairasta ihmistä? Missä minä tekisin sellaisen muistiystävällisen teon?

Kuitenkin muistiystävällinen teko on lukemattomia vaihtoehtoja. Silloin alkaa pohtia, mikä on tärkein näistä mieleen tulleista vaihtoehdoista. Olemme vaatimatonta kansaa ja vaatimattomuus näkyy tässäkin pohdinnassa. Jos me teemme jotain hyvää toisille tai itselle, niin harvoin niitä itse nostamme mitenkään esille. Tämäkin on yksi syy, miksi muistiystävällisen teon määritteleminen itsessään on vaikeaa.

Mikä sitten voisi olla muistiystävällinen teko?

Itsensä ajatteleminen on vahvasti vastoin identiteettiämme. Itsensä ajatteleminen liitetään aivan liian usein itsekkyyteen tai itserakkauteen. Taas näitä ihmisyyden ihmeellisyyksiä, joita historiasta kumpuaa. Ei silti tarvitse olla itsekäs tai itserakas, jos ajattelee tekevänsä itsellensä muistiystävällisen teon. Muistiystävällinen teko itselle voi olla vaikka itsevalmistettu tuoresalaatti päivälliselle. Tämä pieni teko on merkittävä monestakin näkökulmasta; terveellinen ravinto on hyväksi aivoillemme, vatsakin kiittää, värikäs salaatti tuo iloa ja aurinkoa ruokapöytään ja saahan siitä vielä hyvän onnistumisen kokemuksenkin tekemällä itse. Ja itsekkyys karisee viimeistään siinä, jos voi jakaa päivällisen jonkun muun kanssa. Yhdessä voi nauttia värikylläisyydestä ja muistiystävällisyyttä on yhdessä oleminen.

Yhdessä tekeminen on myös monessa suhteessa muistiystävällistä. Yhdessä voimme keskustella, väitellä, olla samaa mieltä, itkeä tai nauraa. Yhdessä voimme tehdä monia asioita ja samalla haastaa itsemme ja toisemme. Yksinkin voimme tehdä paljon asioita ja haastaa itseämme. Yhdessä pääsemme kuitenkin jakamaan kokemuksiamme ja vaihtamaan mielipiteitämme. Kaikenlainen toiminta niin yksin, kuin yhdessä on hyväksi aivoillemme.

Nukkuminen on aivoillemme yksi tärkeimmistä asioista, sillä unessa aivomme tekevät korjausliikkeitä, pureskelevat päivän tapahtumia ja tallentavat tarvittavia asioita muistiin. Nukkumiseenkin liittyy paljon asioita, joita historiasta kannamme mukana. ”Ei luoja laiskaa elätä”, pitkään nukkuminen on liitetty laiskuuteen. Toisaalta ihminen, joka herää varhain aamulla koetaan jotenkin tehokkaammaksi. Suoritusyhteiskunnassa nukkumisestakin on tullut suoritus. Yksi muistiystävällinen teko onkin ymmärtää jokaisen yksilölliset unen tarpeet. On tasan niin monta erilaista nukkujaa, kuin on ihmistäkin. Jokaisella meillä on oma sisäinen kellomme. On tärkeä hyväksyä oma unirytmi ja nauttia siitä unen määrästä, joka itselle on riittävä. Toinen tykkää nukkua ruokaperäset, päikkärit, ettoset, päiväunet. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jos päiväunet kuuluvat omaan päivärytmiin, niin ne kannattaa ottaa hyvällä omallatunnolla muistiystävällisenä tekona.

Tässä vain muutama esimerkki muistiystävällisistä teoista.

Muistiystävällisyys on tekoja, jotka ovat hyödyksi meidän aivoillemme. Muistiystävällisyys on ystävällisyyttä, ajatus ihmiseltä ihmiselle. Jokainen meistä on arvokas ja ansaitsee tulla kohdelluksi arvokkaana ihmisenä. Lopuksi Tommy Tabermannin runo, joka voisi olla ohjenuora muistiystävälliseen tekoon.

 

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muisti, teot, nukkuminen, ravinto

Paha vastaan hyvä ? hyvä voittaa ja hyvä olo näkyy kauas

Keskiviikko 8.4.2020 - Marjo Lond

"Tuuli kulkee puissa myrskyn lailla
veden pinnalla vielä jääkerros
Aurinko yrittää säteitään levittää
muuten niin mustan taivaan uumenista

kadut ovat autioituneet
yksinäiset ihmiset laittavat askelta toisen eteen
on niin kiire
mutta oikeasti ei yhtään

kello kulkee eteenpäin sekunnin kerrallaan
joku sitä herkeämättä tuijottaa
kun ei mitään muutakaan tekemistä ole
kun ei pääse lähimmäistään halaamaan

minä ajattelen sinua
juuri sinua ajattelen
toivon ettet yksin jäisi
ettet pimeän taivaan anna vetää sinua mukaansa

minä ajattelen sinua
juuri sinua ajattelen
toivon ettet yksin jäisi
antaisit auringon säteiden leikkiä kanssasi

Mutta vielä tuuli laantuu ja pimeys hellittää
sen jälkeen
kaikkialla niin kaunista
pahasta vain muisto jäljelle jää
sen jälkeen
on meidän aikamme elää kovempaa
ja päästä lähimmäistä halaamaan"


-ML2020-

Tänä vuonna kevät on erilainen aiempiin keväisiin verrattuna. Kevät kyllä tulee, jäät lähtevät ja luonto herää eloon. Mutta meistä ihmisistä kaikki eivät ehkä huomaakaan kevään tuloa samaan tapaa kuin aiemmin.

On ihmisiä, joille tämä on hyvin raskasta aikaa. Ja raskaammaksi varmasti tekee se, ettei kukaan meistä tiedä, milloin tämä paha ja epävarmuus päättyy tai mitä se loppujen lopuksi saa aikaan. Uutiset ovat täynnä jo toteutuneita uhkakuvia, mutta monen huulilla on varmasti kysymys, kuinka pahasti tämä oikeasti voikaan päättyä?

Itse kuulun riskiryhmään ja totta kai tämä kaikki mietityttää. Olen löytänyt tästä ajasta kuitenkin hyviäkin asioita. Vaikka ihmiset on viranomaisten antamien ohjeistuksien mukaan eristetty aika pitkälti toisistaan, on se mielestäni myös lähentänyt. Ihmiset eivät vain laita toisilleen viestejä eri sovelluksia apuna käyttäen vaan ihmiset myös soittavat ja kysyvät todella tärkeän kysymyksen, ”Mitä sinulle kuuluu?”. Itseäni ilahdutti menneellä viikolla kuulla kuinka toinen ihminen ilahtui siitä, kun minä otin yhteyttä, soitin ja kysyin, mitä kuuluu. Ja toki sain saman kysymyksen takaisin. Enkä tällä kertaa vastannutkaan heti ensimmäistä mieleen tullutta asiaa, joka normaalisti olisi ollut Ihan hyvää. Pysähdyin hetkeksi ihan oikeasti miettimään.

Tuon puhelun jälkeen mielessäni on risteillyt monenlaisia, käsin kosketeltavia tunteita. En minä pelkää, mutta kuitenkin. Olen mielessäni käynyt monta eri kohtausten sarjaa siitä mitä tapahtuu, jos minä sairastun. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että saatan olla hyvinkin huonossa voinnissa ja jopa sairaalahoidossa nykytilanteeni huomioon ottaen. En kuitenkaan ole jäänyt rypemään noihin ajatuksiin vaan suoristanut selkäni, alkanut ulkoilla itsekseni enemmän ja viettänyt päivässä aikaa jalkojeni päällä enemmän kuin pitkiin aikoihin.

Olen ostanut keltaisia kukkia, siivonnut ja järjestellyt kotiani saaden siitä hyvin suuren ilontunteen, koska kerrankin on aikaa. Ilontunteita on pinnassa myös siksi, että huomaan jaksavani aivan eri tavalla. Totesinkin ääneen eräs päivä hoitokontaktilleni, että minusta tuntuu, etten ole enää masentunut. Sain vastaukseksi hymyn.

Tämä kevät tuo tullessaan mukanaan koko ajan uusia ihania ja ihmeellisiä asioita. Ei kahta ilman kolmatta sanotaan yleensä, jos jotain huonoa tapahtuu tai jotain menee rikki. Mutta tänä keväänä minä voin sanoa, että ei kahta hyvää ilman, että tulisi myös kolmas hyvä asia. Olen myös yrittänyt laittaa hyvän kiertämään, jotta muillakin olisi hyvä olla. Ja minusta myös tuntuu, että hyvä olo näkyy kauas.

Lopuksi haluan sanoa, että muista lähimmäistäsi, ystävää, tuttua, muualla asuvaa perheenjäsentä tai vaikka työkaveria, kysymällä mitä kuulu –etänä. Niinkin se lämmittää mieltä. Minun mieltäni ainakin.

Kirjoittaja on Iisalmen Mielenterveystuki ry:n ja Omat avaimet- toiminnan kokemusasiantuntija. Hän harrastaa kirjoittamista ja etenkin runot ovat lähellä sydäntä. 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toivo, kevät, huolehtiminen, tuki, yksinäisyys, onnellisuus, korona, mitä sinulle kuuluu?

Erikoinen tilanne- maailmalla, Suomessa, Ylä-Savossa, yhdistyksissä

Lauantai 21.3.2020 - Harriet Myllynen, järjestösuunnittelija

Erikoinen tilanne- maailmalla, Suomessa, Ylä-Savossa, yhdistyksissä

 

Viime aikoina olemme seuranneet uutisista COVID 19 – viruksen etenemistä maailmalla. Luulen, että meillä Suomessa on useimmilla ollut sellainen turvallisuuden tunne, ettemme ole osanneet olla huolissaan aiemmin. Tilanne on meille todella uusi, koska maassamme on hyvä ja tarkka hygieniakäyttäytyminen ja osaaminen kaikkiaan.

Yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa meidän arkemme on muuttunut valtavasti. Useat meistä tuntevat myös pelkoa, kenties itse sairauden osalta riskiryhmään kuuluvan läheisen puolesta, tai oman toimeentulon sekä henkisen hyvinvoinnin ja oman jaksamisen puolesta.

Tilanne voi aiheuttaa pelon lisäksi monia muitakin tunteita, vihaa, surua ja huolta. Ajatuksia on monenlaisia, miksi ihmiset liikkuvat kaupoissa ja kahviloissa, miten yksinäiset pärjäävät ja selviääkö sairastunut läheiseni.

Olen kuitenkin myös huomannut, että me täällä Suomessa haluamme pitää toisistamme huolta. Sosiaaliseen mediaan on perustettu ryhmiä, joissa ihmiset tarjoavat apua tuntemattomille apua tarvitseville monin eri keinoin, kauppa- ja asiointiapua sekä taloudellista tukea. Koska monet vähävaraiset lapsiperheet ovat vaikeuksissa jo pelkästään puuttuvan kouluruokailun vuoksi, myös tähän ovat reagoineet järjestöt ja yhdistykset. Hyvä me!

Me työntekijät Ylä-Savon Vakassa haluamme vakaasti viedä hankkeen tavoitteita haastavasta tilanteesta huolimatta eteenpäin. Haluamme omalta osaltamme tarjota tukeamme olemalla tavoitettavissa matalalla kynnyksellä kuten tähänkin saakka. Meihin voit olla yhteydessä puhelinsoiton, viestien, sähköpostin tai videopuheluiden välityksellä. Olemme myös luoneet suljetun FB-ryhmän, jonka tarkoituksena on tukea hyvin alkanutta yhdistysten yhteistyötä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, sekä mahdollisuutta jakaa tarpeellista tietoa. Lähiaikoina meidät voit tavata myös FB- LIVE – lähetyksessä.

Tämän kirjoituksen saattelemana olen ollut puhelinyhteydessä eri yhdistysten aktiivijäseniin, ja siitä löydänkin itseäni ilahduttavan elementin, on mukava kuulla mitä jo tutuiksi tulleille ihmisille kuuluu tänään. Heiltä olen kysynyt, mitä ajatuksia nyt vallitseva tilanne herättää.

Useat olivat kovin tyytyväisiä hallituksen nopeaan reagointiin ja toimintaan, ja kertoivat heidän perheensä pärjäävän hyvin tällä hetkellä. Jäsenmaksuista on ollut puhetta jäsenien keskuudessa, nyt kun yhdistys ei voi tarjota samalla tavalla toimintaa kuin normaalissa tilanteessa. Toisaalta kuluneen vuoden toimintakertomusta tehdessä on huomattu, että paljon on yhdessä tehty ja kuluvan vuoden tekemisiä suunnitellaan toiveikkaasti syksylle.

Yksi keskeinen, ei iso, mutta merkittävä asia yhdistystoiminnassa on suljetut kokoustilat ja se, ettei päästä tapaamaan joukolla. Moni yhdistystoimija on myös ikääntynyt, ja sen vuoksi suositellaan kotiin jäämistä. Yhdistyksissä sekä järjestöissä on myös mahdollisuus siirtää tässä tilanteessa kevätkokous jopa ensi syksyyn saakka.

Kauppojen joustava toiminta riskiryhmien huomioimisessa on myös huomattu ja siitä ollaan kiitollisia, Ainakin Iisalmessa on pari kauppiasta, jotka pitävät kauppaa auki aamulla vain riskiryhmiin kuuluville asiakkailleen.

Näihin ajatuksiin lopettelemme muuttunutta arkiviikkoamme, muistetaan ulkoilla, nauttia auringonpaisteesta ja pitää toisistamme hyvää huolta!

Harriet Myllynen

Järjestösuunnittelija, Ylä-Savon Vakka

blogi_1.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylä-Savo, vammais-, potilas- ja kansanterveysyhdistykset, ylä-savon vakka, koronavirus, yhteisöllisyys